Voi Uganda Uganda Uganda. Ensin tuli kulttuurishokki, sitten vähän huonoa onnea, jota seurasi paljon hyvää ja lopulta täältä ei haluakaan lähteä! Mutta työt valitettavasti odottaa Suomessa. Mutta täytyy sanoa, että nyt olo on todella sekava. Haikea, sekava (sekä Suomen elämänmuutoksen takia että Ugandan takia), odottava ja en tiedä miten kuvailla olotilaani. Tämä maa on kyllä näyttänyt parhaat puolensa ja toisaalta myös niitä huonoja puoliaan. Mulla on niin paljon hulluja tarinoita kerrottavana, että en tiedä miten selviän Suomeen paluusta. Oletettavasti alkuun en kykene sanomaan mitään ja lopulta puhun 24/7 kuten ennenkin. 😀
Mutta aloitetaan viimeisestä kouluviikosta Nansanassa. Kuten aiemmin kerroin, niin homma alkoi toimia koululla. Edelleen tosin rehtori oli aika ajoin hyvin pihalla ja unohti kertoa meille, jos joku asia oli muuttunut. Tuntui, että välillä pelataan rikkinäistä puhelinta, kun minulle, Reginalle ja Marielalle kerrottiin aina eri informaatiota päivän kulusta. Mutta sitten vaan toimistoon taas ja me päätettiin kenen tunti me otetaan ja kuka vetää minkäkin luokan tunnin. Keskiviikkona Nansanaan tuli vielä yksi tyttö lisää, ranskalainen Lea. Alkuun tämä tuotti mulle suuren vitutuksen, koska tytöt alkoi puhua ranskaa, koska Lean englanti ei ensimmäisinä päivinä ihan vielä taipunut. Mutta jo parin päivän jälkeen kaikki puhui taas enkkua. Viikon aikana pidin tavalliseen tapaan liikuntaa, musiikkia, kuvista, draamaa ja lukutunteja. Koko viikko oli täynnä laulua ja tanssia, koska ”vanhempainpäivä” on tulossa. Lapset esittävät tänä päivänä vanhemmille esityksiä ja käyvät jonkinlaisilla oppitunneilla ja vanhemmat pääsevät seuraamaan, mitä koulussa tapahtuu. Tämä päivä on mun viimeisenä päivänä eli 20.11, jolloin mennään takaisin Nansanaan katsomaan esityksiä ja sanomaan heipat lapsille. Yritän olla itkemättä! Mutta siis iltapäivätunnit oli varattu suurimmaksiosaksi näytelmien, laulujen ja tanssien harjoitteluun ja tämähän sopi minulle. Pääsin osallistumaan lasten kanssa tanssiharjoituksiin ja hypin ja pompin innoissani 2h iltapäivisin. En mä ihan afrikkalaisten lasten tasoinen tanssija ole, mutta vähitellen sitä oppii jopa twerkkaamaan (onnistuu vain toisinaan). 😀 Mutta hitto kun pitää lähteä just kun alkoi olee hauskaa. 🙂 Toisaalta kiva lopettaa, kun vielä on kivaa!
Viimeinen viikko Nansanassa vierähti todella nopeasti. Ja me lähdettiinkin kotiin jo torstai-iltana, koska meidän piti valmistautua sunnuntain safari matkalle. Eli todellisuus oli, että halusimme Kampalaan shoppailemaan, tapaamaan Martya (ja mahdollisesti jotain muitakin miehiä) ja katsomaan live-bändiä. Että en mä ihan äiti-Teresan tasolle yllä. Vietän siis täällä myös tätä tavallista elämää viikonloppuisin, johon kuuluu tavallista elämää. Perjantaina pääsin vihdoin ja viimein shoppailemaan Martyn kanssa. Mentiin downtown eli alakaupungin ostarille, joka sanan kaikessa merkityksessä on todella alakaupunkia. Eli ei mikään Suomen tasoinen ostoskeskus, vaikka sellaisia kyllä täältä löytyy myös. Sain ostettua itselleni vihdoin Ugandan jalispaidan, jota KAIKKI pitää täällä. Joka toisella vastaantulijalla (erityisesti miehellä) on Uganda t-paita. Ja mun oli saatava omani, koska olin menossa katsomaan lauantain jalismatsia. Mutta siis shoppailin kenkiä, pari mekkoa ja t-paidan ajassa yksi tunti.. 😀 Melko hyvä saavutus, mutta enempää ei ollut aikaa. Ja tuliaiset on vielä täysin ostamatta. 😀 Ainiin ja poliisi pysäytti meidät ja olisi antanut 100 000 shillingin sakon, mutta nyt todella näin sitten sen korruption, mitä täällä maassa on. Poliisi odottaa kuljettajan vastausta, aikooko se lahjoa poliisin vai maksaa virallisen sakon. Tässä tapauksessa kuljettaja päätti lahjoa poliisin ja maksoi 20 000 shillingiä (eli n. 7€) virallisen sakon sijaan. Näin se homma toimii täällä, kuten myös monessa muussa maassa! Perjantai-iltana käytiin vielä Skylounge (musungu)baarissa tanssimassa ja juomassa pari. Ei mitään sen ihmeellisempää..
Lauantaina koitti mun kauan odottama jalismatsi Uganda- Ghana. Peliin oli lähdettävä hyvissäajoin, koska 40 000 ihmistä, kun yrittää päässä samalle stadionille samaan aikaan, niin ei hyvä! Lähdin peliin muutaman etelä-Afrikkalaisen kaverini kanssa ja päätettiin lähteä hyvissäajoin. Uganda-paita päälle ja autoon. Säästyttiin ruuhkalta molempiin suuntiin mennessä, koska lähdettiin ajoissa sekä ennen peliä kuin myös sen jälkeen. Stadionille mahtui n. 40 000 ihmistä ja paikalla oli reilut 30 000 ihmistä. Istuimia siellä ei ollut, vaan pelkästään betoni rappuset, joilla istuttiin. Peliä ennen oli kaikki esiintyjät yms. joten hyvin stadionilla viihtyi ennen peliä. Söin pelissä myös uppopaistettuja heinäsirkkoja. Nam. Maistui lähinnä kalalle, mutta oli ne hyviä. Itse peli ei onnut kovinkaan koskeatasoista, koska kumpikaan joukkueista ei ollut kovin kummoinen jaliksessa. Henkilökohtaisia taitoja kyllä löytyi (vaikkakin välillä mentiin aika riskirajoilla kikkailuissa), mutta pelikäsitys tai pelikuri on aivan outo käsite täällä. Tämähän on Uganda! Miten pelaajat nyt mistään pelikurista mitään tietäis, kun ei täällä ole muuallakaan sääntöjä. Mutta tunnelma katsomossa oli mahtava. Tuhannet wuwutselat soi ja huuto raikasi ja mekkala oli hurja. Kannustuslauluja ei tosin oikein ollut ainakaan sillä puolella katsomoa, missä me olimme. Mutta joka ikisellä katsojalla oli Uganda paita tai muuta kannatuskamaa päällään. Ja aina kun Ugandalla oli pallo, seurasi hirveä huuto. Uganda tekikin ekalla puoliajalla maalin ja Ghana ei tehnyt yhtään maalia hyvistä yrityksistä huolimatta. Lopputulos 1-0 ja Uganda on taas askeleen lähempänä Afrikan jalisliigaa, jossa se ei ole pelannut 70-luvun jälkeen. Kaupunki oli siis sekaisin pelin jälkeen. Joka paikassa wuwutselat soi ja koska mullakin oli Uganda paita, niin monet kysyi kadulla, olinko katsomassa peliä. 🙂 Pelin jälkeen luvassa oli vain ruokaa, leffaa, bisseä ja pakkaamista Safaria varten. 🙂 Safarireissu onkin sitten ihan oma lukunsa. Nyt keskiviikkoa aamuna lähden pesemään pyykkejäni ja valmistautumaan johonkin yllätykseen.. 😀
PS. Luulen, että pääsin eroon luteista. Jalat on edelleen täynnä viime viikolla tulleita paukamia, mutta en ole saanut lisää puremia. Joten ehkä se viime viikkoinen kamojen myrkyttäminen toimikin. 🙂 Huh. Sisko meinasi jo antaa porttikiellon kämppäänsä, mutta olen ihan kunnossa.! Muitakaan eliöitä en onneksi ole nähnyt Nansanan jälkeen, mikä on erittäin hyvä asia.
12. 11.2014 Finally all the trouble are far behind (at least almost all)!
Tässä tarinaa parilta viikolta. 😉
Voi, että.. Edellisen paskan viikon jälkeen ja kaiken sairastelun jälkeen oli aika nousta pohjalta huipulle. Maanantai vietettiin täällä Kampalassa, jossa olen taas viettämässä viikonloppua, koska oltiin kipeänä. Tiistai aamuna palattiin Nansanan todellisuuteen ja aloitettiin viikko puhtaalta pöydältä. Päivällä oli tavallisesti tunteja; liikuntaa ja tietokoneita. Illalla sitten oli opettajakokous taas, mutta tällä kertaa Mr. Segawa otti ohjat käsiinsä, koska rehtori ei ollut paikalla. Puhuttiin myöhästelyistä, ajankäytöstä (joka ei ole), oppilaiden käytöksestä, opettajien haahuilusta ja kaikesta mistä me olimme valittaneet. Kokous oli hyvin tiukkaa ja suoraa puhetta, mutta kaikki oli täysin totta ja asiaa Oli kummalista nähdä, että osa opettajista vaan naureskeli kun heitä syytettiin huonosta käytöksestä. Mutta kokous oli mielestämme hyvä ja siellä päätettiin, että iltapäivät on varattu meidän tieokonetunneille ja minä alan pitämään opettajille iltaisin opetusoppia eli pedagogiikkaa ja lisää liikuntaa mulle. Lisäksi opettaja Andrewsta tuli välituntivastaava ja muutenkin vararehtoria vastaava henkilö, joka vastaa siitä,e ttä opettajat ovat omilla tunneillaan. Lisäksi sovittiin, että jos tunteja vaihdetaan keskenään, niin meillekin pitää ilmoittaa asiasta. e Ei voi olettaa, että me jollain ihmeen telepaattisilla kyvyillä tiedettäis, että joku asia on muuttunut lukkarissa. Illalla olo oli kevyt ja odottava, vaikka emme kuitenkaan odottaneet, että muutoksia tapahtuisi koulussa kovinkaan nopeasti. Mikään ei Afrikassa tapahdu nopeasti (joka on mulle todella suuri haaste, koska vihaan odottamista ja olen hyvin kärsimätön) ja kaikki vie aikaa.
Tiistaiaamu koitti ja menimme koululle jo hyvissä ajoin. Klo 7.30 alkaa ”aamunavaus”, jossa koko koulu kokoontuu pihalle ja oppilaat kuuntelevat opettajien tarinoita jonoissa ja aamunavauksissa voi myös olla jotain liikuntaa ja laulua, kuten Suomessakin. Tunnit alkaa klo 8.00. Minun liikuntatunnit on usein juuri ennen aamupalaa tai lounastaukoa. Joten meidän tunnit alkaa usein hieman myöhemmin ja painottuu iltapäivään. Tiistaina pidin taas liikuntaa primary 4 luokalle. Opetan eniten tätä luokkaa ja primary 5 luokkaa, mutta P4 luokka on suosikkini ja niihin saan jotenkin paremman otteen. Edellinen liikuntatunti tai tunnit olivat aika kauhistuttavia ja pidin ”pienen” kasvatuspuheen edellisen tunnin päätteeksi, kuinka liikuntatunnilla käyttäydytään. Tiistain tunti alkoi samasta keskustelusta ja sanoin, että mun tunnilta voi lentää ulos ja se tarkoittaa paluuta koululuokkaan kirjoittamaan!Uhkailujen jälkeen lähdettiin ihan persuteista ja selitin kaiken niin yksinkertaisesti kuin pystyin. Alkuun vähän kaikki-palaa-ikuisuus-polttopalloa ja peli toimi, kun unelma. Tämän jälkeen pelattiin neljällä joukkueella ultimatea ja pillin vihellyksestä (niin joo ja lapset ei oo koskaan nähny pilliä, joten sekin asia piti opettaa lapsille) molemmat joukkueet vaihtaa, koska 28 lasta ei vaan mahdu pelaamaan koulun pihalle samaan aikaan. Tämä systeemi toimi hyvin ja pystyin selittämään oppilaille, mitä/miksi/miten peliä pelataan ja mitä toiset joukkueet tekevät hyvin tai huonosti. Vaikka kuinka varottiin ikkunoita, niin jo ennestään rikkinäinen ikkuna meni vähän lisää rikki, mutta sehän ei ollut meidän vika ja minkäs sille voi. Joten tunnin päätteeksi olin todella ylpeä oppilaistani ja muistin toki myös kertoa tämä heille. 🙂
Lisää onnistumisia seurasi musiikin tunnilla. Sain vihdoin sen ainoan luokan, jossa on sähköä käyttööni ja pääsin opettamaan pianon kanssa musiikkia. Alkuun vähän OKL:ssä opittuja äänenavauksia ja sitten opettelemaan ”lion sleeps tonight” biisiä pianon kanssa. Ai että, ensimmäinen musiikintunti, jonka pidän oppilaille on tietenkin Ugandassa, kuinkas muutenkaan. Ei vaan olihan tämä jo kolmas musa tunti täällä, mutta tämä oli menestys. Ensin laulun opettelua ja lopuksi jako kolmeen ryhmää; rumpuryhmä, laulajat ja yksiryhmä vaan toisti ”wimpawappaa” kokoajan. ja BOOM! Kaikki toimi kun unelma ja lapset oli aivan innoissaan, melkein yhtä innoissaan, kun mä. 😀 Joten tuntui, että tiistaina kaikki toimi kun unelma. Vedin saman homman kolmelle luokalle ja kaikki tykkäs, koska nää lapset rakastaa laulamista ja tanssimista. 🙂
Viime viikolla mulla oli myös pari pedagogiikan tuntia opettajille illalla. Ekalla kerralla kävin läpi Mostonin opetusmenetelmiä, joista opettajat eivät olleet kuulleetkaan. Puhuin myös oppimiskäsityksistä hienosti ja opettajat koki aivan ahaa-elämyksiä, kun kerroin konstruktivismista ja behaviorismista. Kerroin, että oppilaat ei ole ämpäreitä, joita opettajat täyttää tiedolla vaan heidät pitää opettaa ajattelemaan itse. Opetusmenetelmiä käytiin ensin teoriassa läpi, mutta lopuksi opettajat kirjoittivat esimerkkejä menetelmistä papereille, jotka kiersi luokassa. Ja täytyy sanoa, että vaikka selitin asian, niin että apinakin ymmärtää, niin tämä työskentelymuoto oli jopa parille opettajalle liian vaikeaa ja jouduin selittää vielä pari kertaa lisää. Mutta onneksi lopulta viimeisetkin ymmärsi ja opettajat olivat ihan innoissaan uusista opeista. Sain tunnin päätteeksi isot aplodit. Ja opettajat on innostunu uusista opeista ja näin, kun jotkut vei oppilaansa kadulle katsomaan hedelmiä konkreettisesti ja näin kun oppilaat toimi pareina jne.. Huh. Viime viikolla siis palattiin Kampalaan suu hymyssä. Vihdoin mulla oli olo, että annoin kaiken potentiaalini tälle koululle kaikilla tunneilla. JES!!
Hyvä onneni ilmeisesti päätti jatkua vielä viikonlopun yli ja jatkuu edelleen tälle viikolla, vaikka tietenkin ”pieniä” haavereita sattuikin viikonloppuna. Perjantaina meillä oli taas bile-ilta ja Marty taas esitteli Ugandan parhaita puolia ja käytiin neljässä baarissa. Viimeinen baari, johon mentiin n. klo 5.00 oli kyllä melkoinen paikka. Kyseinen paikka oli kyllä niin mustien baari/miniklubi, kun voi olla. Mutta eipä se haitannut. Ehkä vähän enemmän miehet tuli juttelemaan ja lähentelemään, mutta tää nyt johtu lähinnä ehkä ajankohdasta enemmän kun baarista. Mutta tämä ilta on sitten toinen lukunsa, josta voin joskus sitten kertoa Suomessa enemmän..
Lauantaina meidän hyvä onni alkoi kääntyä. Tai no minä en oikeastaan ollut osallinen mihinkään onneen. Martyn täti ja setä kutsuivat meidät kylään taas. Mentiin la iltana kyläilemään ja n. 100m ennen taloa Marty ajoi meidän auton terävään kiveen ja taas puhkesi kumi autosta. Saatiin onneksi auto heidän pihalle turvaan. Piiiiitkän illallisen, monen lähtöyrityksen jälkeen ja monen viinilasin jälkeen vihdoin saatiin auto lainaan (koska meidän autoa ei voinut korjata lauantaina enää) ja pääsimme kotiin. Mä jäin kotiin, kun tytöt päätti vielä lähteä bileiltaan nro 2. Aamulla sitten selvis, että yhden puhelin oli ryöstetty baarissa laukusta. Sunnuntaina Martyn ”vanhemmat” taas kutsui meidät kylään, mutta mä en jaksanu lähteä, koska sieltä on niin pirun vaikea päästä pois ja koska mulla oli parempaa tekemistä. Nooh.. Tytöt tulivat kotiin hyvin vittuuntuneina ja selvisi, että A) me jouduttiin ostamaan uusi rengas autoon (vaikka Marty rikkoi renkaan) ja B) joku oli kolhaissut sitä hienoa laina-autoa lauantaina tai sunnuntaina. Uskon kyllä tyttöjä, ettei ne valehtelis asiasta. Täällä kun auton kolhaisu ei toimi ihan samalla tavalla kun suomessa. Jos joku kolhaisee sun autoa, matka jatkuu vaan. Ja tämä maa ei tunne sanaa vakuutus (ei sairas-, henki- tai autovakuutuksia) missään muodossa. Onneksi en ollut mukana, koska ruokailu oli ollut todella epämukava, mutta onneksi Martyn setä oli uskonut tyttöjä kuitenkin, mutta olihan se pettynyt. Vaikka täällä autojen kolhiminen on siis hieman eri asia kun Suomessa. Ei varmasti löydy autoa, jota ei olisi kolhittu tai naarmutettu. 😀
Joten viikonloppuna paloi rahaa vararenkaaseen, mutta onneksi kaikki tytöt on kunnossa. Täällä rahan merkitys kyllä häviää tavallaan ja terveys on entistä tärkeämmässä osassa. Muuten uusi viikko Nansanassa on ollut myös aurinkoinen. Jotenkin hommat alkaneet luistaa. Välituntikello soi, opettajat on tunneillaan ja meidät huomioidaan kaikissa muutoksissa. Lisäksi liikuntatunnit on helpottuneet, kun oon pitäny varmasti joka luokalle kasvatuspuheita, niin hitto nehän kuuntelee. Pari oppilasta kun heittää liikuntatunnilta ulos (jossa kaikki haluaa olla), niin ei tarvi seuraavalla tunnilla paljon ärähtää. Maa-meri-laiva peli oli menestys ja oppilaat olis pelannu sitä vaikka koko päivän ja oppilaat itse tuomaroi, joten mun ei tarvinut tehdä mitään. He itse ehdotti, että voisko liikkumistapana olla toisen kantaminen reppuselässä. No pitihän sitä kokeilla. Ekan ryhmän kanssa se menikin oikein hyvin, mutta tokassa ryhmässä sattu pieni yhteenajo ja alimmaiseksi jääny poika sai naarmun huuleen ja käteen. Ei mitään vakavaa, mutta säikähdys oli kova. Lapset jatko tuntia kun lähin paikkaa poikaa. Puhistin haavat taas omilla välineillä ja huuleen haettiin mehujäätelöä, niin johan helpotti. 😀 Musta tulee kuulemma hyvä äiti. Ja ilmeisesti tämän episodin ja haavojen puhdistamisen jälkeen olin sankari. Jäätelö ei ollu lapsille mikään juttu, mutta desinfiointiaine ja laastari oli. 😀 Joten loppu päivän käsissäni roikkui sen normaalin kahdeksan lapsen sijaan 20 lasta.
Olin liikuntatuntien, kaikkien lasten halailujen ja leikkimisen jälkeen niin likainen, että paidan väriä ei enää erottanu. Ja tietysti vettä ei taaskaan tullu hanasta. Ja koska talo on täynnä lukiolaisia, joilla on kokeet Kampalassa, niin vettä ei oo niin paljon ja sain sen 2-3litraa vettä peseytymiseen. Ei siinä mitään, olin ihan tyytyväinen.. Mutta aamulla heräsin jalat ja kädet täynnä paukamia. Ja toivon, että paukamat olis vaan liasta, mutta epäilen että ei. ELI JEEEE.. Mun sängyssa on joko bedbugs (luteita), loisia tai jotakin örkkejä. Nansanan örkit on yrittäny kyllä pilata mun viikkoa tehokkaasti. Ensin menin maanantaina hakee kirjoja opettajanhuoneesta lapsille luettavaks ja kaapista löyty iso elävä hiiri.. Ei kun hiiren paskaiset kirjat mukaan ja tunnille! Eilen (hölmö) menin pimeellä viemään roskia kirjaimellisesti ikkunani alla olevaan roskakasaan ja siellä pimeessä mulla alko iskee paniikki, hitto tääl voi olla jotain elukoita. Ja sitten mun jalkojen eteen ilmestyy iso olio. Ajattelin tyhmänä, että sehän on vaan kissa, kunnes tajuan ettei täällä ole kissoja ja näen sen läskin ja ison ROTAN pitkän ja kuvottavan hännän. Tietenkin kiljun, kun pieni tyttö ja paikalliset saa taas hupia hassusta musungusta. 😀 Ja tuun talolle ja löydän lisää kiljuvia musunguja huoneestani, jossa oli torakka. Kiitos Nansana, mutta sun temput ei enää tehoa! Mä en yhestä rotasta, hiirestä, torakoista tai mistä lie kirpuista pelästy, vaikka ne saakin mut kiljumaan. 😀
Täytyy siis sanoa, että Nansana on näyttänyt viikko viikolta aina vaan paremmalta. En mä Ugandassa vois asua, mutta kyllä tää maa on vaan mahtava. Suosittelen kaikille. Ja reissaaminen on vielä edessä eli en ees oo nähny kansallispuistoja vielä. Lähetään su-ti kolmen päivän reissuun tyttöjen ja kahden kuljettajan kanssa. Eli tää on vika viikko koululla, joka tuntuu aika hurjalta. Ens viikolla alkaa koeviikko ja ensi viikon torstaina eli mun vikana päivänä tullaan tänne vielä ”kevätjuhlaan”, jolloin lapset esittää lauluja ja tansseja vanhemmilleen. Se on varmasti hauska päivä. Nyt taas liikuntatunnille eli palataan taas. 🙂
PS. Kerroin joskus aikaisemmin blogissani tarinaa ugandalaisista miehistä joita ei ole ympärileikattu. No viikonloppuna mä sitten näin meidän talon lähellä, kun kaksi nuorta miestä juoksi alasti kylää ympäri naama jauholla sotkettuna. Heidän ympärillä oli muita nuoria miehiä juoksemassa ja huutelemassa. Ja siitä jätkät sitten viedään ympärileikattavaksi. Jep! Näin voi käydä vain Ugandassa. Ja oon tavannu monta jätkää, joille on tehty näin. Kaverit ilmiantaa toisiaan ja näin ne siis joutuu pilkan kohteeksi. Se on vaan näiden kulttuuria, eikä paikallisille mitenkään outo juttu. o.O LOL
PPS. Puhuin Mintun kanssa, että pidän Afrikka luennon marraskuun vikalla viikolla Liikunnalla. Ilmottelen myöhemmin, mikä päivä. Yritän siihen mennessä lajitella kuvia ja videoita..
Olen edelleen Kampalassa, koska olen kipeä edelleen. Eli ei töitä tänään, joka harmittaa kovasti, kun sitä tänne tulin kuitenkin tekee. Tuntuu taas väärältä olla täällä hienolla talolla, mutta what can you do. Perjantai-ilta meni taas juhliessa. Ja voin kertoa, että käydään ugandalaisissa kalliimmissa paikoissa, jotka muistuttavat ihan Suomen baareja, joten älkää huoliko. Kukaan ei yritä kähmiä, ryöstää tai huumata mua. Miehet kohtelee naisia todella kunnioittavasti. Ja koska olen valkoinen, niin mua kohtaan ne on vielä varovaisempia, eikä kukaan tee mitään ellei itse anna jotain signaalia. Mutta mä tanssin tyytyväisenä ei-niin-heteron ystävämme Martyn kanssa. 😀 Marty on siis Marielan tädin ystävän lapsi. Hän on ugandalainen, mutta asunut Jenkeissä 6 vuotta ja opiskellut siellä ja muuttaa kuukauden päästä takaisin sinne.. jostakin kumman syystä elämä Ugandassa ei oikein innosta toistaiseksi ainakaan.
Lauantaina sitten Uganda päätti alkaa potkia mua päähän. Otettiin Kampalassa hienolla asunnolla aurinkoa ja aivan yhtäkkiä lihaksia alko särkee ja kuume nousi yllättäen. Sain ilmeisesti todella pahan auringonpistoksen. Oletettavasti malarialääkkeet, jotka altistaa auringolle oli osasyynä ja kulttuurishokki ja kaikki oli vaan liikaa mun kropalle ja se päätti romahtaa. 😀 Samalla sain hirveen ripulin, koska maha hämmentyi, että mitä nämä vihannekset ja kunnon ruoka on Nansanan ”pusho and peans” (hiekalla maustettuna) kouluruoan jälkeen.. Kuume oli lauantaina jopa 38,4 astetta, mutta oloni oli ihan ok. Pystyin kävelee ja syömään ja juttelee. Oon ehkä kerran elämässä ollu noin pahassa kuumeessa ja tein kuolemaa. Tietenkin tuollainen kuume säikäytti, mutta Marty sanoi, että malariassa mä en pysty ajattelee normaalisti ja oksentelisin eli päätettiin oottaa yön yli. Kuume onneks laskikin yössä, mutta maha on edelleen sekaisin. Ja siksi ollaan edelleen Kampalassa, koska sekä minun että Marielan maha on niin sekasin, että ei pystytä istuu autossa Nansanaan asti. Mutta lauantai yö oli todella outo kaikin puolin. Tytöt lähti ulos juhlii toista päivää peräkkäin. Täällä oli taas talo täynnä porukkaa la iltana, mutta mä nukuin kuumettani pois lähinnä. Klo 4.00 herään siihen, että kuulen meteliä yläkerrasta. Tiedän, ettei se oo tytöt, koska ne olis jutellu jotakin, mutta joku liikkui kämpässämme. Aivan kuumehöyryissä ja unenpöpperössä mietin, että mitä mä oikein teen. Kuuntelin hetken paniikissa, että mitä oikein tapahtuu. Hiivin yläkertaan ja kuulin kuorsausta, joten tajusin ettei kukaan ainakaan oo ryöstää taloa. Meen yläkertaan ja löydän kaksi puolituttua poikaa sohvilta nukkuu. Toinen oli ollu niin jurrissa, ettei päässy baariin sisälle ja toinen väitti mulle, ettei tiedä (mukamas) missä tää jätkä asuu ja toi sen tänne. Sanoi vielä, että oli saanu Reginalta luvan tulla tänne. Laitoin tytöille vihaisen viestin, että olis ollu kiva jos ne olis ilmottanu mulle, ettei tarvis saada sydäriä kesken unien. Tytöt tuli kotiin joskus klo 5.00 ja tässä vaiheessa selvii kaikille, että pojat on täällä ilman lupaa. Ne oli sanonu Reginalle, että mä muka päästin ne sisälle. Eli ne valehteli sekä mulle, että tytöille eli ne lensi täältä ulos todella nopeasti. Ne oli tullu omin luvin tänne sivuovesta ja valehdellu vartialle, että niillä on lupa tulla tänne. Hieno talo ja kiva uima-allas houkuttelee porukkaa tänne. Jääkaappi on aina tyhjennetty ja porukka käy suihkussa.. Täähän on kun asuin liikunnan poikien omakotitalossa Mansionissa! 😀 Toivottavasti otteet vähän tiukkenis täällä. Mutta kaikki hyvin lopulta kuitenkin. Su vietettiin tyttöjen päivää minä, Regina ja Mariela.. Ja lisäksi rakas, ihana brassityttö Mariana (joka työskentelee toisen AIESECin kautta myös koulussa) ja hänen paikallinen aiesec tutor Brace. Myös Reginalla ja Marielalla oli eilen vähän kuumetta ja Mariela on edelleen kipee ja siksi kukaan ei menty tänään töihin.
Sitten niihin mielenkiintoisempiin juttuihin eli Uganda tarinoihin. Ja brasiliatarinoihin, mitä Mariana on kertonut. Brasiliasta olen oppinut sen, että siellä maassa on todella näytettävä hyvältä. Naisen ja myös miesten on käytävä salilla ja huolehdittava itsestään. Hampaat tulee valkaista ja on ihan tavallista, että 16-vuotiaana vanhemmat ostaa tissit tyttärille lahjaksi. Kuulostaa hienolta maalta.. Eli kaikki suomalaiset miehet juoksee nyt sinne. 😀 Ei vaan, silti kyllä ehdottomasti seuraavaksi reissuun Brasiliaan San Pauloon Marianan luokse kyläilemään. 🙂 Mutta edelleen tarinaa Ugandasta ja homoista, koska tää asia kiinnostaa kovasti tämän lain takia. Mutta kuulemma homous ei ole samanlainen asia täällä kuin esim. jenkeissä tai euroopassa. Tietenkin se on ymmärrettävää, koska täällä ei voi sanoa olevansa homo. Mutta täällä kuulemma homous ei ole samalla tavalla osa identiteettiä kuin muualla (koska se ei voi olla). Tai ihmiset eivät lokeroidu heteroihin tai homoihin. Jotkut miehet joskus harrastaa seksiä myös miesten kanssa. Tosin siitä ei tietenkään puhuta. Ja kuulemma joskus joku lehti oli ilmiantanut listan homoista, jonka takia monet näistä ihmisistä joutui muuttamaan ulkomaille. Ja kyllä kuulemma kaksi miestä hakattaisiin, jos he kävelisivät kadulla käsi kädessä tai jos ihmiset tietäisivät, että kaksi homoa asuu yhdessä. Eli ei ehkä paras matkakohde homoille..
Mutta sitten hauskempiin tarinoihin. Tänään mua sanottiin ”If there would be colour girl like you…” Ja siis ymmärsin, että mä olen täällä värillinen. 😀 Eli asia on päinvastoin kuin euroopassa, jossa värillisellä tarkoitetaan mustaa. Tosin täällä se ei ole mietenkään loukkaava sanoa toista värilliseksi. Toinen hauska sanonta on, kun lapset haluavat mennä vessaan oppitunneilla ne kysyy ”May I go to shotko?”. Mietin pitkään, mikä tämä shotko on, mutta tajusin nopeasti, että se on vessa. Kunnes vasta perjantaina tajusin, että he kysyy ”May I go to short call?” 😀 Ja isompi hätä on sitten long call. 😀 Välillä on siis todella vaikea ymmärtää ugandalaisten englantia, ääntäminen on todella hepreaa välillä, kirjoittamisesta puhumattakaan. Lapset saatika aikuiset eivät osaa kirjoittaa englantia, ketään ei kiinnosta oikeinkirjoitus tai lauserakenteet.. Harvoin edes näkee pisteitä lauseiden välillä. Opettajat kopioivat tekstin kirjoista, mutta jos heidän pitää kirjoittaa jotain itse, niin ei ole mitenkään varmaa, että he osaavat kirjoittaa sanan oikein. Pidin perjantaina tunnin oppilaille Suomesta, koska mulla ei pitänyt olla oppituntia, mutta opettaja ei ollut vaan tullut kouluun ja en löytänyt oikeaa kirjaa, joten improvisoin. Lapset olivat yli-innoissaan tunnista. Kerroin naispresidentistä, joka hämmensi heitä. Mutta lasten kysymykset hämmensivät minua. Miten vastaat kysymyksiin, mikä on Suomen suurin kylä, joki tai vankila.. Tai onko Suomessa paljon leskiä? Kuten aiemmin kerroin, niin on tavallista, että isät jättää perheensä. Miten tuohon nyt vastaa? Ja hassua on, että Suomessa ihmiset esittelevät itsensä ja kertovat mitä harrastavat tai mikä on lempi ruoka. Täällä lapset eivät ymmärrä, mitä harrastukset ovat ja ruoka on vain ruokaa, sitä joko on tai ei. Multa on myös kysytty, voinko opettaa tekemään nettisivuja, osaanko korjata rikkinäisen kännykän tai pystynkö korjaa tietokoneen. Ja käsitys länsimaalaisten omaisuudesta on myös täysin käsittämätöntä. Lapset ja aikuiset olettaa, että ollaan kaikki överi rikkaita ja oletettavasti esim. kaikilla meillä olis vara ostaa tällainen talo, kun missä me asutaan Kampalassa. Kuulin hinta-arvion tästä talosta ja voin kertoa, että en tunne ketään, kenellä olis vara ostaa tällainen talo. 😀 Välillä on myös käsittämätöntä, kuinka aikuiset ihmiset luulee meidän olevan miljonäärejä. Ne naurais, kun ne näkis mun pankkitilin. Olenhan just valmistunut työtön entinen opiskelija. 😀
Mutta nyt pakkaamaan, josko me vaikka selviydyttäis Nansanaan tänään. 🙂 We’ll see..
Uganda isn’t loving me anymore.
Tässä hyvin pitkä teksti luettavaksi. Osa jutuista oli jo videossa ja osan olen jo kertonut. Tämä teksti oli menossa enemmänkin äitin koululle lapsille luettavaksi, millaista elämä täällä on. Tällä hetkellä oon takas Kampalassa ja vitutus tiessään. Tosin otettiin aurinkoa kokoaamupäivä ja paloin pikkasen (ei nahka ei tuu kuoriutuu) ja nyt oon auringonpistoksen kourissa kotona 38,3 asteen kuumeessa. Muut menee ulos, mutta luulen, että mulle eiliset tanssit olis ollu muutenkin riittävät. 😀 Ja pikkanen huoli on, että olis malaria, koska on vatsavaivojakin, jotka sopii taudinkuvaan. Mutta ootan tän illan, koska oloni on ihan ok.. Ja kaverimme Marty vie mut sairaalaan heti jos tarvii. 🙂 Eli ei syytä paniikkiin. Ja ei tää ei oo niin kehitysmaa, ettei Kmapalasta löytyis kunnon sairaaloita! Mutta tässä luettavaa, lue osa, kokonaan tai selaile vain läpi.. Liikaa tekstiä. 😀
Nansana Community primary school & High school
Ugandalaiset lapset menevät kouluun eri ikäisinä, riippuen täysin vanhemmista. Lapset aloittavat koulunsa ”Primary school” koulussa, joka on samanlainen kuin meidän päiväkoti ja alakoulu. Nuorimmat oppilaat ovat noin 4-vuotiaita. Ensimmäiset luokat (Primary 1,P2 ja P2) ovat ”babyclasses” eli pienten koululaisten luokkia, joita voisi verrata meidän päiväkoteihin ja kerhoihin. Sen jälkeen alkaa ns. oikea opiskelu ja näimä luokat ovat P4,P5,P6 ja P7. Primary 7 luokkalaisten täytyy läpäistä valtakunnalliset kokeet, jotta he voivat jatkaa ”High school” kouluihin, jotka ovat verrattavissa suomalaisiin yläkouluihin ja lukioihin. High schooleissa tunnit ovat organisoidumpia ja opiskelu muuttuu yhä raskaammaksi. High school luokkio on kuusi senior 1, S2, S3..,Senior 6, jonka jälkeen oppilaat valmistuvat. Tämän jälkeen he voivat jatkaa yliopistoihin. S4 vuoden jälkeen oppilaat voivat myös erikoistua joihinkin ammatteihin, kuten opettajaksi. Opettajaksi opiskellaan tämän jälkeen vain vuosi ja opettajan ammatti ei ole Ugandassa arvostettu ammatti.
Kouluissa käytetään koulupukuja. Ensimmäisillä kolmella luokalla on omat asut (kt. yllä punaruudulliset) ja isommilla oppilailla P4-P7 on omat asunsa. Tytöillä on mekot kaikissa kouluissa ja pojilla shortsit ja kauluspaita. Osan oppilaiden vaatteet ovat rikki ja repsottavat, koska samaa pukua pidetään joka päivä. Oppilailla on myös koulukengät, mutta osalla oppilaista on omat kengät. Jos koulupuku on pesussa, niin silloin voi myös pitää omia vaatteita, mutta suurimmaksi osaksi oppilaat pitävät aina koulupukua. Reput ovat omat ja osalla oppilaista ei ole varaa reppuun, joten koulukirjat tuodaan muovilla päällystetyssä pahvilaatikossa. Mutta en ole huomannut tähän asti, että ketään kiusattaisiin, vaikka vaatteet repsottaisivat tai vaikka koulukirjat tuotaisiinkin pahvilaatikossa. kouluun. Lisäksi lähes kaikilla oppilailla on lyhyet hiukset, niin tytöillä kuin pojillakin. Lyhyet hiukset ovat hygienisemmat, koska mustaihoisten hiuslaatu on hyvin hyvin kihara ja sitä on vaikea kammata. Jos hiukset kasvattaisi pitkäksi, niistä tulisi iso afro, jota on vaikea pitää puhtaana varsinkin kuin vettä ei ole paljoakaan tarjolla. Osalla tytöistä ja naisista on letit, jotka on letitetty omaan hiusjuureen. Hiusten letittämiseen menee kuitenkin yhdeltä ihmiseltä yksi päivä ja ne pitää tehdä uudelleen joka kuukausi. Joten vain muutamalla tytöllä on letit koulussani. Joillakin harvoilla oppilailla olen nähnyt kellon kädessä. Mutta yleisesti ottaen oppilaat ovat köyhistä perheistä ja he harvoin kertovat omista perheistään mitään. Alakoulussa on noin 200 oppilasta, joista 40 asuu koululla. Osa heistä on orpoja ja osaa taas tulee kaukaa ja asuu siksi koululla. Koulu on siis osalle oppilaista ainut paikka ja heillä ei ole kotia minne mennä.
Tavallinen koulupäivä Ugandassa
Tavallinen koulupäivä Ugandassa poikkeaa paljon Suomalaisesta koulusta. Osa oppilaista on orpoja ja he asuvat kouluilla. Ugandassa on myös paljon sisäoppilaitoksia, joissa oppilaat myös asuvat. Ei siis ole epätavallista ”heittää” lapsia sisäoppilaitoksiin, kun he ovat vielä todella nuoria alakouluikäisiä.
Primary 4 class
Oppilaat, jotka asuvat alakouluilla heräävät kl0 4.30-5.00 ja yläkoululaiset heräävät joka klo 4.00. Itse nukuin pari yötä yläkoululla ja klo 4.00 olin hyvin valmis lähtemään takaisin Suomeen, jos en saisi nukkua lisää. Pienen hälinä hetken jälkeen on aikaa peseytyä ja pukeutua (30min), jonka jälkeen alkaa lukeminen. Oppilaat aloittavat lukemaan läksyjä aamulla ennen koulun alkua! Alakoulussa koulu alkaa 7.30 yleisellä aamunavauksella, joka muistuttaa Suomalaisten koulujen aamunavausta (puhetta, laulua ja vähän liikuntaa), tämän jälkeen luokilla on hetki aikaa höpinälle ja opetus alkaa 8.30. Yläkoulun/Lukion oppilaat taas aloittavat tuntinsa tasan klo 7.20. Tunnit kestävät 40min, mutta tuntien välissä ei ole välitunteja vaan tunnit pidetään putkeen. Ensimmäinen tauko on aamupalatauko, joka on klo 10.30–11.30 ja lukiolla 11–11.30. Aamupalaksi on joko koulun tarjoamaa mannamuuroa muistuttavaa puuroa tai sitten oppilaat voivat ostaa uppopaistettuja riisipalloja tai ”casava”jauhoista (en tiedä mikä se on suomeksi) tehtyjä uppopaistettuja lastuja. Kaikki ruoka on yleisesti paistettua, keitettyä ja uppopaistettua, koska se tappaa bakteerit. Ja joka päivä ruokavalikoima on sama.
Aamupala sateisena aamuna
Aamupalatauon jälkeen on vuorossa lisää opiskelua. Tavallisia oppiaineita SST (social studies; historia, maantieto ja yhteiskuntaoppi), Matikka, Science (biologia, terveystieto, fysikka ja kemia), Paikalliset kielet, Englanti, Arts and Grafts (ei tosin Nansanassa, koska ei ole varaa tarvikkeisiin), MDD (music, dance and drama, mutta ei Nansanassa, koska opettajaan ei ole varaa), Library lessons ja Physical Education (muttei Nansanassa, koska ei ole päteviä opettajia). Opiskelun jälkeen on luvassa toinen tauko, eli lounastauko klo 13.10–14.10. Joka päivä lounaaksi on aina ja iankaikkisesti kaikissa Ugandalaisissa kouluissa posh and peans eli maissista tehtyä riisiä muistuttavaa valkoista puuroa ja jauhomössöä muistuttavaa lisuketta ja papuja vedessä keitettynä. Ruoka valmistetaan suurissa padoissa ja oppilailla on omat lautaset/ämpärit/eväsrasiat, johon ruoka laitetaan. Ruoka syödään sormin. Yritän aina muistuttaa käsien pesusta, mutta kaivossa ei aina ole vettä käsien pesua varten, vaikka nyt on sadekausi. Olen varma, että ruoassani on välillä mukana vähän hiekkaa. Kattiloita ei putsata ruoan jälkeen kovinkaan hyvin, joten viimeisenä ei kannata mennä hakemaan ruokaa. Ja on ehkä parempi, ettei katso turhan tarkkaan, missä tai miten ruoka on tehty. Ruokalaa ei ole ja ruoka valmistetaan peltisessä katoksessa nuotion päällä. Kattila on yli puoli metriä leveä iso pata.
Lounastauon jälkeen on aika taito- ja taideaineille sekä lukemiselle ja kotiläksyille. Näitä aineita ei meidän koulussamme kuitenkaan opeteta, koska ne on liian kalliita järjestää. Me olemme nyt kahden muun vapaaehtoisen kanssa opettaneet näitä aineita ja lisäksi ATK-tunteja. Koulu on saanut amerikkalaiselta lääkäriltä lahjoituksena kymmenen uutta läppäriä, joita lähes kukaan koulussa ei osaa käyttää. Ainoastaan kaksi opettajaa osaa käyttää tietokonetta ja heillä ei riitä aikaa opettaa näitä tunteja, koska on niin paljon muitakin aineita opetettavana. Vanhimmat lapset (P4, P5 ja P6) ovat opetelleet Word ja Paint ohjelmien käyttöä, mutta he ovat vielä melko kömpelöitä koneiden kanssa. Olemme myös pitäneet yläkoulu/lukiolaisille ATK-tunteja. Täällä, kun on tarkoitus opetella KOLME vuotta pelkkää tietokoneiden teoriaa ennen käytäntöä. Yläkoulun/lukion oppilaat siis tietävät enemmän teoriassa koneista, kun minä ja heillä ei ole mitään käsitystä mikä on tietokone.
Lounastauon jälkeen nuorimmat oppilaat eli ”babyclasses” lopettavat päivänsä noin klo 14, mutta vanhemmat oppilaat jatkavat tunteja klo 16 asti. Usein kuitenkin koulusta poistuminen ei tapahdu kiireessä (niin kun ei yleensä mikään Afrikassa), vaan oppilaat valuvat vähitellen koteihinsa. Ja oppilaat, jotka asuvat koululla jäävät tietenkin koululle. Tietyillä luokilla on valtakunnallisia kokeita, joihin valmistaudutaan kunnolla, joka siis tarkoittaa extra iltatunteja. Iltatunnit ovat klo 19-21, joten täällä opiskellaan paljon.Tällä lukukaudella (ennen pidempää lomaa) alakoulun P4 ja P7 luokilla on valtakunnalliset kokeet. Jos koetta ei läpäise, oppilaat jäävät luokalle. Kokeet tehdään isoilla kouluilla ja pienemmät koulut joutuvat maksamaan osallistumismaksun. Ugandassa on suuri häpeä jäädä luokalle ja kokeisiin valmistaudutaan huolella. Myös lukiolaisista osalla luokista on valtakunnalliset kokeet tällä lukukaudella ja osalla taas seuraavalla helmikuussa alkavalla lukukaudella. Kuulin, perustelun tähän älyttömään opiskelumäärään perjantaina. Kuulemma opetussuunnitelmissa lukee, että koulupäivä on 7.30-16.30 (pienimmillä lyhyempi), mutta vanhemmat valittavat, jos koulupäivät ovat niin lyhyitä. Kuulemma koulu ei tee tarpeeksi lasten oppimisen eteen, mutta tämähän ei ole todellinen syy. Syyhän on se, että vanhemmat vain haluavat päässä eroon lapsistaan koko päiväksi.
Elämää Ugandassa ja koululla
Osa oppilaista asuu koululla. Tytöt asuvat omassa huoneessaan ja pojat omassaan. Noin 20 neliön huoneessa asuu 22 tyttöä. Oppilaat nukkuvat rautaisissa kerrossängyissä ja jokaisessa sängyssä nukkuu kaksi tyttöä. Yläasteella/lukiossa tilaa on enemmän ja jokaisella tytöllä on oma sänky. Nukuin viime yön tyttöjen dormissa yläkoululla/lukiossa, jossa meitä oli n. 30 tyttöä. Alakoululla tyttöjen dormissa asuu myös yksi koulunkeittäjä pienen noin 2-vuotiaan lapsen kanssa ja he kaikki elävät siellä sulaassa sovussa. Omaa rauhaa ei siis ole ja oppilaat ovat tottuneet jakamaan kaiken. Jokaisella tytöllä on oma rautainen matkalaukku/laatikko, jossa he säilyttävät omia henkilökohtaisia tavaroitaan ja vaatteitaan. Enempää omia tavaroita koululla asuvilla oppilailla ei ole.
Yläkoulun/lukion rakentaminen on aloitettu 2008 ja aluksi oppilaat asuivat teltoissa. Oppilaat ovat itse rakentaneet koulun ja sen rakentaminen on edelleen kesken. Kaikki oppilaat rakentavat koulua lomilla. Orvot alakoululaiset lapset tulevat myös yläkoululle rakentamaan koulua loma-aikoina, koska eihän heillä ole kotia minne mennä lomilla. Kaikki yläkoululaiset ovat myös velvoitettuja rakentamaan koulua joinakin lomaviikkoina. Aluksi oppilaat asuivat teltoissa, kunnes ensimmäinen osa koulusta saatiin valmiiksi. Koulua on rakennettu vähitellen ja nyt täällä on jo monta rakennusta. Koulu tarvitsee kuitenkin vielä uudet vessat, poikien dormit ja lisää luokkia. Koska yläkoulu vie kaiken rahan, ei alakoulun remontointiin tai materiaaleihin jää rahaa.
Lisäksi täällä on vielä kolmas yläkoulu, joka kuuluu samaan kouluyhtymään. En ole itse vielä päässyt käymään tällä koululla, mutta odotan innolla näkeväni sen. Koulu on kauempana Nansanasta, koska maa on aina halvempaa, mitä kauempana Kampalasta tai muista isoista kaupungeista ollaan. Tällä koululla on vain orpoja ja oppilaat asuvat edelleen teltoissa. Kuulemani mukaan loiset ovat yleisiä, koska hygieniasta ei pystytä pitämään niin hyvää huolta.
Minä ja kaksi muuta vapaaehtoista asumme alakoulun vieressä talossa, jossa on kolme makuuhuonetta. Me kolme jaamme makuuhuoneen, yhdessä makuuhuoneessa asuu rehtorin vaimo mama-Eva ja kolmannessa makuuhuoneessa nukkuu milloin ketäkin. Toisinaan saamme vanhimpia tyttöjä asumaan viereiseen huoneeseen ja toisinaan saamme vieraaksemme vanhempia oppilaita yläkoululta, jotka ovat syystä tai toisesta vierailemassa koulullamme. Talo on tehty tiilistä ja katto on pelkkää metallia. Talo muistuttaa suomalaista vanhanaikaista navettaa tai latoa. Mitään eristeitä ei seinissä tai katossa ole. Talomme väliseinät eivät ole rakennettu kattoon asti ja seinät eivät muutenkaan eristä mitään, joten aamuisin herää klo 5.00 siihen kun ensimmäiset heräävät ja tämän jälkeen alkaa ulkoa kuulua kukon kieuntaa tai lehmän ammuntaa. Yöunista ei siis ole tietoakaan. Nyt ymmärrän, mitä suomalainen hiljainen kulttuuri tarkoittaa. Afrikkalainen kulttuuri on kaikkea muuta kuin sitä.
Kokkailua talollamme
Ugandalainen opettajakoulutus ja pedagogiikka (Opettajaystävilleni)
Ugandassa opettajan ammatti ei ole arvostettu ammatti. High schoolissa neljännen vuoden jälkeen (senior 4) oppilaat voivat erikoistua joihinkin ammatteihin. Tämä kuitenkin usein tarkoittaa, että oppilas ei ole tarpeeksi fiksu jatkamaan koulua ja päätyy siksi opettajaksi tai johonkin muuhun ammattiin. Opettajaksi erikoituminen kestää vain vuoden ja siksi opetuksen taso ei ole kovinkaan kummoinen tässä maassa. Toki maasta löytyy myös opettajia, joille opettaminen on sydämen asia ja jotka ovat myös hyviä opettamaan, mutta sitten on myös niitä toisenlaisia opettajia. Usein kävelen koululuokan ohi ja näen oppilaat vain kopioimassa taululta asioita. Ugandalaiset lapset osaavat siis kopioida taululta tekstiä ja toistaa kaiken kuin papukaija, mutta omaa ajttelua täällä ei kehitetä. Lapset lukevat aamuisin läksyjä, opiskelevat itsenäisesti yläkoululla/lukiossa, mutta kukaan ei opeta heitä ajattelemaan. Opettajilla ei siis ole yleisesti pedagogisia taitoja, vaan he ovat itse oppineet opettamaan. Erilaisiasta työtavoista ei ole tietoakaan. Oppilaat eivät osaa työskennellä pareittain tai pienissä ryhmissä, koska heitä ei ole opetettu sellaiseen. Opettajat myös keräävät jokaisen matikan tunnin vihot oppilailta ja tarkistavat heidän tunnilla suurimmaksi taululta kopioimat tehtävät. Oppilas saa vihkoonsa tuloksen, mutta huonoille tai hyville tuloksille ei tehdä mitään. Ja koska oppilaita ei ole opetettu ajattelemaan tai huolehtimaan omista opinnoistaan, ei tulos kerro heille mitään. Huonoille tuloksille opettajat eivät myöskään tee mitään, vaan he vain antavat oppilaille tuloksen. Erityisopettajia ei myöskään tässä maassa ole. Yläkoulussa/lukiossa ensimmäistä kertaa oppilailta aletaan kysyä kysymyksiä, mitä miksi ja milloin.
Kun saavuimme Nansanaan, ei alakoululta löytynyt kunnollista lukujärjestystä. Koulun rehtori- William on vanha ja hän ei ole kovinkaan järjestäytynyt. Vanha lukujärjestys oli entisten vapaaehtoisten tekemä, mutta sitä ei kuitenkaan noudatettu. Ensitöiksemme selailimme ugandalaisia opetussuunnitelmia ja teimme niiden pohjalta uuden lukujärjestyksen koululle. Se kyllä vei aikaa, mutta kyllä rehtorin kuuluisi pystyä sellainen tekemään. Teimme myös lukujärjestyksen jokaiselle opettajalle, jotta he tietäisivät, missä heidän pitää olla milloinkin. Lisäksi isosta lukujärjestyksestä näkee, kuka opettaa mitäkin, joten rehtori pystyy valvomaan, ovatko opettajat omilla tunneillaan. Opettajat olivat hyvin kiitollisia tästä järjestelystä ja pari ensimmäistä päivää menikin hyvin. Jo perjantaina lukujärjestys oli sekaisin ja opettajat olivat istumassa opettajan huoneessa, vaikka heillä oli tunteja. Ja rehtori ei tehnyt asialle mitään. Tämä turhautti meitä todella ja luovutimme tämän viikon suhteen ja lähdimme takaisin Kampalaan tyhjin käsin. Me hoidamme tällä hetkellä ATK-tunnit, liikunnan ja kuviksen. Toivottavasti loman jälkeen koululle tulee uusia harjoittelijoita, jotka jatkavat näiden oppiaineiden opettamista.
Liikunnan opettaminen on erityisen hankalaa. Tilana toimii koulun hiekkapiha, jota ympäröi koulun rakennukset ja osassa niistä on lasi ikkunat. Lisäksi tytöillä on hameet, joten kaikki pelaaminen ei onnistu. Mutta suurin ongelma on se, ettei lapsilla koskaan ole ollut liikuntatunteja. Lapset ei tiedä mikä on rivi, jono tai ympyrä. Helpoimminkin pelien ja leikkien selittämiseen menee tuhottomasti aikaa. Lisäksi oppilaat ovat melko kurittomia tunnilla kuin tunnilla. Oppilaat lyövät ja potkivat toisia ja se on vain osa tätä elämää.. Mutta itse en siedä katsoa sitä, joten minun tunneillani tästä seuraa jäähypenkkiä tai luokassa istumista. Kysyin opettajilta, mitä silloin tehdään ja vastaukseksi sain, että ota keppi mukaan ja uhkaa risulla, jos ei tavat parane. Tässä koulussa ei näkemäni mukaan ole risua käytetty, kuten muissa kouluissa, mutta ilmeisesti sillä kyllä uhkaillaan. Enkä itse pidä henkilökohtaisesti tästä tavasta. Mielestäni koululla pitäisi olla yhteiset pelisäännöt, joita niin opettajat kuin oppilaatkin kunnioittaisivat.
Yläkoululla/lukiossa näyttää onneksi hieman erilaiselta. Siellä asiat oli järjestyksessä ja toiminta kaikin puolin järjestäytyneempää. Opettajat näyttivät opettavan oppilaille asioita ja kyselevän kysymyksiä. Silti koulussa on aivan turhan paljon teoriaa. Kuvaamataidossa on enemmän teoriaa kuin käytäntöä, tietokoneita opiskellaan ensin kolme vuotta teoriassa ennen kuin edes oppilaat näkevät tietokonetta. Opetuksessa ei ole konkretiaa tai tietoakaan tutkivasta oppimisesta tai tekemällä oppimisesta. Tässä on ehkä se suurin ero, jonka vuoksi oppilaat eivät ole kovinkaan älykkäitä. Jos he opiskelevat aamulla noin 5.00–10.30, 11.00–13.00 ja iltapäivällä 14–17 ja illalla 19–21 ja tuloksia ei näy, niin jossain on vika. Toki he opiskelevat samoja asioita koulussa kuin mekin, mutta jos opiskelu on pelkkää ”apinointia” eli opettajan kertomien asioiden toistamista, ei kukaan opi ajattelemaan. Opetuskäsitys on siis hyvin behavioristinen kuin Suomessa ollaan siirrytty tästä eteenpäin ja oppiminen on enemmän konstruktivistista, jossa opettaja pyrkii enemmänkin ohjaamaan oppilaita ajattelemaan itse.
Suomalaisen ja ugandalaisen kulttuurin eroja
Suurimmat erot kulttuurien välillä ovat varmasti meteli ja yksityisyys. Täällä on ääntä ja melua joka paikassa ja kukaan ei koskaan ole yksin. Vaikka asuisi, missä niin meteli alkaa aamulla aikaisin. Täällä ei poliiseja soiteta paikalle, jos naapuri pitää liian kovaa meteliä. Laulua, musiikkia, huutoa ja muuta melua kuuluu joka puolella Ugandaa. Ihmisiä on myös niin paljon pienessä maassa, joten kadut ovat aina täynnä ihmisiä. Toisaalta olen ollut toistaiseksi Kampalan lähettyvillä, joka totta kai tarkoittaa, että ihmisiä on enemmän. Mutta talot ovat pieniä ja sekä lapset että aikuiset ovat tottuneet jakamaan huoneen muiden perheenjäsenten kanssa. Omaa rauhaa tai tilaa ei ole, eivätkä ihmiset täällä edes tarvitse sellaista, koska he eivät koskaan ole sellaista elämässään nähneet. Ihmiset osaavat myös jakaa siitä vähästä, mitä heillä on. On ihana nähdä, kun lapset jakavat eväitä toisilleen, eikä riitaa tavaroista tule koskaan. Esimerkiksi tänä aamuna kävin ”suihkussa” yläkoululla. Sain käteeni ämpärillisen vettä ja kannoin sen muiden tyttöjen kanssa ”suihkualueelle”. Peseydyimme viiden tytön kanssa kylkikyljessä, jos joltakin puuttui jotain, lainasi toinen toiselle sen. Minulta loppui vesi vähän kesken, koska piti pestä hiukset. Viereinen tyttö antoi oman loppu vetensä mulle, koska hän oli jo valmis. Taisin olla aika erikoinen näky tytöille suihkussa, valkoinen tyttö rusketusraitoineen ja pitkine hiuksineen. 😀
Hygienia ja vesi ovat myös tärkeitä asioita täällä ja niiden merkityksen käsittää paremmin. Täällä vesi kerätään kaivoihin sadevedestä. Suihkua varten saat ämpärillisen vettä ja sillä sun pitää pystyä peseytymään. Oppilaat ovat kuitenkin ihan mielestäni siistejä, eivätkä he haise pahalle. Nyt tosin on sadekausi, joten vettä on enemmän, kuin kuivina kausina. Juomavesi ja pesuvesi tulevat erikaivoista. Minä ostan edelleen veden kaupasta, ihan vain varmuuden vuoksi. Jos vesi on likaista, pitää se keittää ennen kuin sen voi juoda. Kynnet ja hiukset on myös pidettävä täällä lyhyinä, ettei bakteereita jäisi kynsien alle tai hiuksiin tulisi loisia.
Ruoka asiat taas ovat aivan päinvastoin kuin Suomessa. Salaattia täällä ei näe, koska sen peseminen olisi vaikeaa ja bakteerien riski liian suuri ja kukaan ei halua saada mahaansa sekaisin tässä maassa. Kaikki on siis keitettyä, paistettua tai uppopaistettua. Ruoassa on paljon rasvaa, vähän mausteita ja paljon hiilihydraatteja. Usein tarjolla on riisiä, maissista/kasavasta tai matokeista (ruokabanaani) tehtyjä erilaisia lisukkeita. Lihaa ja kanaa on tarjolla hyvin vähän. Annokset ovat suuria, mutta suurimmaksi osaksi ne koostuvat hiilihydraateista, salaattia ei ole ja lihaa vain pieni pala. Ei siis ihme, jos lapsilla on pömppö maha, vaikka he saisivatkin ruokaa tarpeeksi. Papuja on myös tarjolla joka paikassa ja kaiken kanssa. Kampalassa kaupasta saa mitä vain, mutta täällä pienessä kylässä kaupasta saa vain rajallisesti tavaroita. Nansanassa valikoima on vielä melko hyvä. Kaduilla myydään kaikkea, mutta ruoan kanssa täytyy olla varovainen. Suosikkimme ovat chapati eli maissijauhosta tehty lettua tai tortillaa muistuttava lätty ja rolexissa chapatin väliin laitetaan munakas ja koko paketti kieritetään rullalle. Näitä chapateja ja rolexeja myydään katugrilleissä ja niitä on ihan turvallista syödä. Salaatti kannattaa jättää tosin syömättä, jos sellaista meinataan tarjota. Lihaa en ehkä itse ostaisi kadulta, mutta kyllähän paikalliset niitäkin syövät, mutta se on kallista. Hedelmiä ei tähän aikaan vuodesta oikein ole, koska on sadekausi. Toki hedelmiä saa ympäri vuoden, mutta nyt ei ole sesonki aika ja hedelmät ovat kalliita. Tosin pienen etsinnän jälkeen löysimme kuin löysimme Nansanasta ananaksen, joka maksoi 1€ (3000shillinkiä), mutta paikallisille se on kallis hinta ananaksesta.
Yhteiskunta on täällä muuttumassa vähitellen ja Uganda näyttää varmasti hyvin erilaiselta 10 vuoden päästä. En kuitenkaan usko (enkä myöskään toivo), että tämä kulttuuri häviää. On heimoja, klaaneja ja kuningaskuntia ja tietysti myös köyhyyttä ja tauteja. Mutta tämä maa jaksaa aina myös yllättää. Aina, kun iskee koti-ikävä ja suuri ahdistus, niin aina tulee eteen jotain mahtavaa ja yllättävää, joka saa hymyn takaisin huulille. Eilen en ollut käynyt suihkussa kolmeen päivään, olin väsynyt ja nälkäinen ja aivan valmis lähtemään kotiin. Menin tyttöjen dormiin ja ihanat yläkoulun/lukion tytöt tulivat luokseni ja kertoivat, kuinka iloisia ovat, kun olen täällä ja että he haluavat laulaa minulle laulun. He olivat lisänneet loppuun säkeistön, joka kertoi musta. Tai kun ahdistaa, niin yhtäkkiä löydät alakoulun vanhimpia tyttöjä, jotka kertovat antaneen minulle lempinimen ”Guakala”, joka tarkoittaa rakkautta. Näytän kuulemma ihmiseltä, joka välittää lähimmäisistään. Tässä maassa mättää niin moni asia, mutta toisaalta taas ihmiset täällä ovat aivan ihania. Erityisesti lapset ovat niin innoissaan olemassa olostani täällä, että se on paras palkinto, jonka työstä täällä voi saada. Turha luulla, että täällä voisi muuttaa koko yhteiskunnan ajattelutavan yhdellä kertaa, mutta vähitellen. En toki halua muuttaa koko Afrikkaa, mutta moni asia täällä on hyvin vinksallaan. Joka toinen hetki vihaan tätä paikkaa ja sitten taas seuraavana hetkenä samalla rakastan tätä maata ja kulttuuria.
Do what you can, but keep it cool, no stress anymore!
Bulgaria/nigerialainen Regina syömässä chapatia (maissilettua) NAM!
Naapurin opettajan lapset iltapesulla. Tämä pikkuinen komistus on niiiin söpö!
Tänään päivitys tulee videona, joten tässä kuulumisia viime viikolta. Osa kuvista voi vähän valehdella.. Aurinkoa on riittänyt, mutta on täällä satanutkin kaatamalla. Lapset on yhtä iloisia kun kuvissakin (tai oikeastaan iloisempia kuin kameran edessä).. Mutta vaikea se on tätä maailmaa yrittää kuvata yhdellä tai useammalla kuvalla. Kaikkien pitäisi nähdä tämä itse. 😉 Mutta pidemmittä puheitta tässä linkki videoon:
Nyt on siis lähes pari viikkoa Ugandaa takana. Pahin kulttuurishokki on selätetty ja viime viikon ahdistuksista tämän asian suhteen ollaan menty eteenpäin. Toki edelleen hyvin usein tulee olo, että mitä hittoa tässä maassa tapahtuu, mutta jotenkin oppinu vaan kuuntelee tarinoita tarinoina. Myös paljon tietoa itse maasta on saanu ja silti en kyllä yhtään vielä hahmota, miten tää yhteiskunta toimii. Edelleen tämä nayttää kaaokselta mun silmissä, mutta toisaalta ugandalainen kaverimme Marty sanoi hyvin ”Miettikää, kun ne lapset käy ensin kaaoksessa peruskoulun, siirtyy kaoottiseen lukioon ja lopulta ne siityy työelämään (jos kaikki menee hyvin). Se sama kaaos on siellä työelämässä ja lapset on jo kasvanut sellaisessa ympäristössä, niin se kaaos ei ole niille mitenkään uusi asia!” Ja tottahan se on. En mä voikaan ymmärtää tätä maata, kun en vielä ymmärrä niiden kulttuuria. Aikaa ei ole olemassa tai on afrikan aika, joka ei tunne sanaa myöhästyminen.. Lisäksi se kaoottinen liikenne, mutta tuntuu että rauhallisempina aikoina sekään ei näytä enää niin pahalta, vaikkakin ne bodabodat eli mopot kyllä hirvittää.
Sitten sinne koulumaailmaan eli Nansanaan. Kaikki rakkaat opettajakaverini jatkakaa toki lukemista, mutta muut voi skipata muutaman kappaleen. 😉 Maanantaina, tiistai ja keskiviikko opetettiin muutamia tunteja ATK- tuntien lisäksi. Osa meni ihan hyvin ja osa ei niinkään hyvin. Mutta tuntuu, ettei tuossa koulussa ole mitään järkeä. Rehtori William ei tunnu tietävään mistään mitään ja aikataulujahan siellä ei ole. Tarkoitus oli, että me opetettais opettajien kanssa, mutta tähän asti en ole kyllä nähnyt ketään muuta opettajaa tunneillani. Siellä me ollaan jokainen yksin kohellettu. On todella turhauttavaa, kun asiat ei vaan toimi. Kukaan ei tiedä missä kirjat on, joten päätimme järjestellä opettajanhuoneen kirjahyllyt. Luokiteltiin kirjat luokka-asteittain ja nyt toivotaan, että ne myös säilyy niin. Lisäksi huomattiin aika nopeasti, että seinällä on aikataulu koululle, joka on oletettavasti muiden harjottelijoiden tekemä, mutta sitä ei noudateta. Tunnit alkaa milloin alkaa ja loppuu milloin sattuu. Ainoastaan päivän ainoat tauot eli aamupalavälitunti ja ruokatunti on ”ajallaan” eli se on silloin, kun ”ruokalan” tädit hakkaa metalliseen vanhan autonrenkaaseen. Usein oppilaat vaan istuu luokassa ja kukaan ei ole opettamassa. Lapset ei tiedä mikä tunti niillä pitäis olla tai kenen pitäis opettaa, eikä tiedä myöskään rehtori. Voitte siis kuvitella, kuinka pahasti turhauttaa, kun mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä mistään mitään. Rehtori ei siis johda koulua millään tavalla, tuntuu että mr. Segawa, joka on meistä vastuussa, on ainut ihminen, joka tietää mitä koulussa tapahtuu ja yrittää parhaan mukaan myös johtaa koulua. Hänellä on kuitenkin kaksi muutakin koulua johdettavana, joten reissaamiseen menee aikaa.
Aikataulujen puutehan ei ole ainut ongelma koulussa. Muita ongelmia on opettaminen. Usein lapset vaan jätetään luokkaan ja taulu on täytetty tekstillä. Siellä ne lapset sitten istuu keskenään ja kopioi kaiken taululta. Aivan älytöntä, missä välissä sen oppimisen pitäis tapahtua? Ei toki kaikki opettajat näin tee ja varsinkin miesopettajat tuntuu olevan hyviä opettamaan. Oppilailla ei ole käsitystä ryhmätyöskentelystä tai keskustelemisesta. Lisäksi opettajat ottaa aina tunnin jälkeen matikan vihot oppilailta ja korjaa ne. Eihän siinä ole mitään järkeä. Ensin ne kopioi taululta jotakin ja sitten ne laskee jotakin laskuja. Vihosta sitten opettaja tarkastaa, kuinka monta meni oikein ja vaikka kaikki olisi väärin, niin asialle ei tehdä mitään vihossa vaan lukee sitten tulos 0/20.. Eli siis näin valmistuneena opettajana, voitte kuvitella, kuinka turhauttavaa nähdä tällaista ”opettamista”. Lisäksi koulusta puuttuu kaikki taito- ja taideaineet. Musiikin opettajaan tai kuviksen tarvikkeisiin ei ole varaa ja liikunta puuttuu kokonaan. Piha on kyllä hyvin pieni ja ongelmallinen, mutta kyllä kaikki lapset tarvii liikuntaa ja ulkoilmaa! Sellainen avautuminen tähän väliin. Toisin täytyy nyt sanoa, että lukiossa näytti todella hyvältä, mutta siitä paikasta lisää myöhemmin. 🙂
Sitten taas siihen Ugandan karumpaa todellisuuteen. Tässä yhteiskunnassahan tuntuu olevan kaikki mahdollista. Kuulin toisen AIESECin kautta vapaaehtoistöitä tekevältä brasilialaiselta Marianalta, että hänen koulussaan lapsia rankaistaan edelleen piiskaamalla. Lapset eivät olleet totellu häntä tunnilla ja rehtori näki tämän. Seurauksena kuusi kolmasluokkalaista lasta laitettiin maahan makaamaan ja luokka-asteen mukaan lapset sai kolme iskua perseelle. Kuulostaa aika hurjalta, joten meidän koulussa jotain ainakin tehdään paremmin. Kuulin kyllä, että aikataulut pitää tuossa koulussa, joten meidän koulun ajankäyttö on siis vain meidän koulun ongelma, eikä yleinen ongelma koko maassa. Lisäksi meidän koulussa oli ollut muutaman opettajan kanssa ongelmia, koska he olivat pyytäneet rahaa lapsilta 100shillinkiä (3snt), joka ei suomen rahassa ole mitään, mutta näille lapsille se voi olla iso raha ja osa lapsista oli jättnyt tulematta kouluun tämän takia. Tämä asia oli selvinnyt maanantaina Segawalle ja opettajat oli saanu isot huudot tästä ja tästäkin syystä ilmapiiri ei ehkä ole ollut ihan paras meidän ekalla kouluviikolla. Tosin me saatiin tästä tieto vasta perjantaina. Välillä kaikkea ei edes haluais tietää.
Käytiin torstaina myös lukiossa, joka näytti todella hienolta. Segawa ja oppilaat ovat rakentaneet koulun itse ja se on ollut vasta 10 vuotta pystyssä. Lomilla oppilaat (joilla on koti) menee kotiin, mutta osa lomasta pitää olla koululla rakentamassa lisäosia kouluun, koska koulu on edelleen kesken. Nansanan jälkeen lukio tosin näytti paratiisilta. Siellä oli nurmikkoa, missä voi pelata jalista ja muutenkin vihreetä, toisin kun Nansanan punaisilla hiekka/mutakaduilla. Lukio on keskellä ei mitään, koska maa oli siellä halpaa ja näin teinit on turvassa katujen houkutuksilta. Koulu näytti muutenkin hyvin organisoidulta ja siellä tosiaan opetetaan lapsille asioita. Tytöt opettaa ke ja to iltapäivisin ATK tunteja lukiossa ja mä opetan liikuntaa. Mä tosin jään sitten yöksi välissä sinne, kun tytöt menee takas Nansanaan. Luulen, että jossain vaiheessa matkaa meen sinne yksin vähäks aikaa vähän ottaa omaa aikaa ja tutustuu teineihin paremmin. Oon parempi teinien kanssa, kun pikku lasten. 😀 Ja ne on innoissaan oppimassa lentopalloa, joten menen mielelläni sinne. Ja tekee hyvää varmasti ottaa vähän omaa aikaa, eikä aina olla kolmestaan, vaikka kaikki hyvin mennytkin tähän asti.
Perjantaina aamupäivä meni opettaessa ja rehtorin kanssa jutellessa. Sanoimme Wiliamille, että haluaisimme maanantaina mukaan opettajien kokoukseen ja me tehdään aikataulu ehdotus vanhan harjottelijoiden tekemän lukujärjestyksen pohjalta. Tässä siis juuri väsätään sitä lukujärjestystä ja pläräillään Ugandan opetussuunnitelmia läpi. Täällä pääsee kyllä tekemään ihan niin paljon töitä kun haluaa. Onneksi tytöt oli myös valmiita tekee töitä tän asian eteen. Lisätään siis lukkariin puuttuvat aineet ja yritetään koota palapeli, niin ettei kenelläkään opettajalla ole kahta luokkaa samaan aikaan opetettavana, kuten nyt saattaa olla. Perjantai iltapäivästä Herbert tuli hakemaan meidät ja ajettiin takas Kampalaan taas hieman erilaiseen ympäristöön. Perjantai iltana ajettiin itse (täällä se ei oo mikään helppo juttu) Marielan tädin autolla Aiesec talolle hakemaan Mariana ja vietiin hänet toiselle Aiesec talolle. Yöllä sitten ajettiin takas kotiin, mutta matka ei ollutkaan ihan helppo. Täällä ei siis tosiaan gps oikein tomi ja vain isoimmilla teillä on kadunnimet. Ja jännitystä lisää vasemmanpuoleinen liikenne ja meidän autossa ratti on kuitenkin suomalaisittain eli vasemmalla puolella, joten kuski on ojan puolella aina. 😀 Oltiin hieman eksyksissä ja ei välttämättä niin hyvällä alueella (jos tässä maassa sellaisia alueita edes on) ja auto sammui. Hetkellinen paniikki iski, kun se ei meinannu startata, mutta onneks selvittiin säikähdyksellä ja lopulta päästiin kotiin turvallisesti. Aamulla tosin huomattiin, että joku naula oli puhkassu renkaan. Onneksi (taas) Edit eli taloudenhoitaja auttoi meitä ja hommasi meille korjaajan, joka vaihtoi vararenkaan ja vei vanhan renkaan paikattavaksi.
Lauantai-ilta olikin sitten jotain aivan muuta, kun Nansanan mutateitä. Oli nimittäin bileilta. Laitettiin ne ainoat ykköset päälle, jotka meillä on mukana, lainattiin Marielan tädin kaikki kengät ja lähdettiin Martyn mukaan ulos. Ensin vähän alotteluita Martyn kaverin luona ja siitä sitten porukalla pubiin. Valehtelematta tuntui, kun koko baari olis kattonu kun astutaan sisälle baariin eli oltiin ne ainoat musungut koko paikassa. Lopulta mentiin kuulemma Kampalan hienoimmalle klubille (ei suomen normi klubeja yhtään ihmeellisempi), jonne maksoi n.10€ sisälle ja se on todella paljon rahaa tässä maassa. Kuvaaminen mm. oli baarissa kiellettyä, koska siellä käy paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä ja ne ei halua naamaansa minkään lehden kanteen. Mutta hitto naiset oli laittautunu viimisen päälle. Kaikilla oli aivan hullut korot, joten oltiin ehkä vähän alipukeutuneita. Ja ei hyvänen aika, NE KAIKKI OSAA TWERKKAA! Huh.. Ja naismakuhan täällä on vähän erilainen. Naiset on isoja ja kurvikkaita. Tunsin itteni ihan pieneksi. Mitä isompi nainen, niin sitä enemmän niillä tuntu olevan miehiä ympärillä. Ja huh, miehet ja naiset ja lapset osaa täällä tanssia! Se tulee kai äidinmaidossa. 😀 Koulullakin ollaan tanssittu lasten kanssa iltaisin ja ne kaikki osaa tanssia. Uskomatonta, mutta totta..
Nyt on aloitettava lukujärjestyksen väsääminen ja tekstiä on taas jo ihan liikaa, joten nyt kone kiinni. 🙂
Eilen oli siis muutto Nansanaan, vihdoin. Sunnuntaiaamu oli oikein rauhallinen ja kuuntelin suomalaista musiikkia ja chillailtiin rauhassa. Ja sitten iltapäivällä muutettiin tänne ja BOOM! Kyllä se vaan iski, kulttuurishokki. Ajattelin, että mä oon niin kova mimmi ja oon reissannu ennenkin ja matkustanu yksinkin. Mutta hitto vie, kun sitä tipahtaa turvallisesta lintukodosta keskelle pientä ugandalaista kylää, niin kyllä sitä vaan pienen ihmisen pää menee sekaisin.
Ensin käytiin laittaa lukkarit kuntoon ja koska Afrikassa mikään ei toimi suit-sait-sukkelaan (kuten äitini sanoisi), niin tämä hupi kesti muutaman tuntia. Olen todella onnellinen, että Mariala ja Regina on täällä mun kanssa, enkä usko, että olisin selvinnyt täällä yksin. Joten siis täytyy nostaa hattua Linnealle, joka oli täällä ennen mua yksin. Talo ei tosiaan ole mikään luksustalo vaan ehkä vertaisin tätä suomalaiseen vanhanaikaiseen navettaan. 😀 Betonilattia ja –seinät ja vanha peltikatto. Osassa ikkunoista on lasit ja kalterit, mutta osassa vaan kalterit. Ja vessa on tietysti vaan reikä lattiassa. Huh.. Ja nyt on sadekausi menossa, joten kaikki vaatteet on kosteita eikä mikään kuivu. Tänään on esim satanu vettä koko päivän ja maa on ihan mutainen.
Sitten niihin ugandan ihanuuksiin eli karuun todellisuuteen. Meidän ”alakoulussa” eli Nansana community primary school koulussa on noin 200 oppilasta. Ja näistä oppilaista noin 40 oppilaalla on aids ja osa ei tule näkemään yläkoulua. Ollaan täällä ma-ke töissä ja sitten to-pe yläkoulussa. Mutta kyllä se tuottaa ongelmia, kun kuulet tarinoita lasten perheistä. Meitä oli eilen vastassa muutama tyttö, jotka odottivat jo että me tullaan tänne. Tytöt asuu koululla ja ne ei mene ees lomilla kotiin. Mr. Sequawa (opettaja, kuka on meistä vastuussa) kertoi meille kaikenlaisia tarinoita oppilaista ja koulusta. Koulu pyörii lahjoitetuilla rahoilla ja tilat on saatu ugandalaiselta vanhalta mieheltä käyttöön. Kouluja on kolme, täällä Nansanassa kaksi ala- ja yläkoulu ja sitten reilun sadan kilsan päässä toinen todella köyhä koulu, jossa on orpoja lapsia. Sitten niihin karuihin tarinoihin. Älä lue, jos koet, että et halua lukea jonkun toisella puolella maailmaa asuvan lapsen elämästä ja todellisuudesta, joka voi olla aika karua. Esim. Opettaja kertoi meille, että ugandassa vanhemmat ei rakasta lasiaan. Ne on helppo vaan heittää kouluun ja jättää koulun vastuulle. Ja opettaja kertoi, että hänelle oli outo näky Euroopassa nähdä miehiä kävelemässä vaimojensa kanssa tai leikkimässä lastensa kanssa. Täällä on tavallista että perheen isä lähtee kävelemään ja jättää perheen, ei tietysti kaikki. Ihana tyttö Pheebe mm. kertoi meille, että hänellä on neljä veljeä ja kolme siskoa ja isä jätti heidät. Äiti on kotona ja yrittää huolehtia parhaansa mukaan lapsista. Rahaa kaikkien koulutukseen ei vaan riitä, joten on valittava, kuka menee kouluun. Koulumaksu on noin 45€/vuosi, joten ei voi käsittää, että siihen ei riitä jonkun rahat. Itse ainakin oon päättäny, että kun meen Suomeen, niin otan joko kummilapsen tai lahjoitan rahaa tälle koululle suoraan. Yleensä myös tyttöjen koulutusta ei pidetä niin tärkeänä kuin poikien. Kuten kerroin aiemmin, niin naimisiin mennessä pojan vanhemmat maksaa tyttöjen vanhemmille lahjarahan. Tämän takia tyttöjä saattaa ”hävitä” koulujen lomilla ja ne pakkonaitetaan jopa 13vuotiaina, että perhe sais rahaa. Siksi me vapaaehtoiset naiset ollaan erityisen tärkeitä kertomaan näille tytöille, että koulutus on tärkee asia, mies ja perhe voi todella jättää ja silloin jää taysin tyhjän päälle, jos ei oo koulutusta. Yksi tyttö taas on pelastettu kotoa, jossa se huolehti vanhemmistaan ja siskostaan, jotka oli aidsin takia niin huonossa kunnossa, että ne ei voineet edes mennä enää vessaan. Tyttö tuotiin kouluun ja perhettä yritettiin auttaa, mutta koko muu perhe kuoli kahden kuukauden aikana. Tyttö on siis orpo ja käy tätä koulua ja toivoo, että koulun varas riittää myös hänen koulumaksujen maksamiseen..
Kyllähän nää tarinat antaa taas vähän perspektiiviä elämään. Se on täällä normaalia elämää. Jokainen tuntee jonkun, joka on kuollut aidsiin. Mutta aids lukemat on onneksi lyhyessä ajassa laskenu 30 prosentista reiluun seitsemään. Jee! Mutta paljon on vielä tehtävää. Eli kyllä kerron kortsuista joka välissä kun vaan muistan. 😀
Sitten niihin iloisempiin asioihin ja itse ensimmäiseen koulupäivään! 🙂 Herätys oli 7.00 ja meidän piti olla koululla klo 7.30. Lahjoitin liikuntatieteellisestä saamani jalkapallot ja äitiltäni saadut koulutarvikkeet rehtorille, joka oli hyvin iloinen tavaroista. Pääsen opettamaan siis varmasti jalkapallo ja kuulemma lentopalloa ja netballia (verkkopallo vai korf vai miten se suomennetaan?). Tän jälkeen meidät kaikki kolme heitettiin ilman suurempia ohjeistuksia yksin omiin luokkiin, koska oli opettajian kokous joka venähti tunnista yhtäkkiä kahteen. Vain P.5 luokan, jossa oppilaat oli 8-13-vuotiaita. Tosiaan kouluun ei mennä tietyn ikäisenä kuten Suomessa. Luokka oli aivan ihana ja he lauloi mulle heti ensimmäisenä Linnean opettaman ”sinisiä punasia ruusunkukkia”! Aww… Hyvä etten alkanu itkemään. Ja nää lapset rakastaa laulamista, joten hyvä, että oon ollu siellä OKL:n musiikin tunneilla. 🙂 Ensin meillä oli vähän ”science” oppiainetta, johon kuuluu vähän kaikkea bilsaa, terkkaa/hygienia ja fysiikka. Hieman erilaisia asioita täällä opiskellaan, kun Suomessa. Mutta kun asia meni liian tylsäksi alettiin laulamaan ”aa-ram-sam-sam” –laulua ja leikkimään. 😀 Olis pitäny ottaa mun iso leikkikirja mukaan, mutta onneks koneelta löytyy leikkikurssin materiaalit 😛 Koulu on just saanut eräältä lääkäriltä lahjoituksena 10 läppäriä, joita kukaan ei osaa käyttää. Meillä on siksi ma-ke kolme tuntia ATK-tunteja lapsille ja opettajille. Eli oikeesti opetetaan niille taitoja, joita ne ei ite osaa. Se tuntuu kivalta. Musiikkia ei myöskään opeteta koulussa, koska olis liian kallista ottaa erillinen opettaja ja siksi pääsen varmasti opettaa musiikkia. 🙂 Lisäks opetan enkkua, ”science” tunteja ja SST (social studies) tunteja, joihin kuuluu hissaa, politiikkaa, maantietoaja elämänhallintatitoja, matikkaa ja liikuntaa. Toisin sanoan siis kaikkea mitä vaan lukkarista löytyy.
Tällaisia tarinoita tänään.. Hieman tunteet meinaa roihahtaa välillä pintaan, mutta kyllä tää tästä. Tuntuu ainakin siltä, että oon oikeessa paikassa auttamassa ihmisiä. Toivottavasti moni muukin innostuu tulemaan tänne! Mä autan mielelläni järjestelyissä. 😉
Postauksia tulee nyt alkuun näköjään vähän tiheämpään tahtiin, kun kerran on aikaa ja nettiä kirjoitella. Ja pitää aluksi yrittää selittää, missä sitä oikein on. Mutta vaikeetahan se on. Ei tätä maata tai manteretta voi ees yrittää selittää sanoin, se pitää ite nähdä ja kokea. Kampalan keskustasta ei esim. ole kunnollista karttaa, koska sellasta vaan ei ole. Kampalassa on tosiaan ihan länsimaisia rakennuksia pilvenpiirtäjiä ja kauppakeskuksia, mutta toisaalta sitten vieressä on joku peltihökkeli ihan sulaassa sovussa. Ja mikä parasta täällä ei oo yhtään mäkkiä. 😀 Uganda on vauraimpia Afrikan maita (näin mulle on ainakin kerrottu), mutta onhan täällä köyhää. Yritän ottaa paljon kuvia, mutta se on hieman vaikeeta, kun kameraa ei oikein halua kaivaa esille, ettei se vaan häviäis. :/ Mutta tässä jotain pointteja ja vähän Uganda tietoa tietämättömille:
Yleistä: Ugandassa asuu n. 40miljoonaa ihmistä. HIV ja Aids on edelleen iso ongelma täällä ja reilulla 7% on kyseinen tauti. Ja hitto kai nyt on jos täällä myydään liian pieniä kortsuja! 😀 Malaria on melko yleinen kiusaus myös ja ei ole epätavallista tuntea joku, joka on kuollut kyseiseen tautiin. Köyhyys on varmasti myös ongelma ja heti kun menee Kampalan ulkopuolelle, niin maisema muuttuu aika radikaalisti ja hygienia ei ehkä ole sitä huipputasoa, joten varovainen on oltava. Kadulla myydään vaikka ja mitä ja minkä tasoista tavaraa. Kuulemma katukaupustelijat, jotka myy kaikkea krääsää autoilijoille kiellettiin. Nyt siis kaupustelijoilla pitää olla ”lisenssi”, että ne voi myydä tavaraa ja kaupustelijat on vähentyneet. Ja niin, niitä kieliä on tosiaan yli 50 (jos kukaan edes tietää kuinka monta oikeesti) ja kyseisten kielien puhuja ei kaikki ymmärrä toisiaan ja kieli aina muuttuu vähän kun menee paikasta toiseen. Virallinen kieli on englanti, jota kaikkien pitäis osata. Ja liikuntalaisille tiedoksi, että ”naksutuskieltä” ei ole olemassa Ugandassa, mutta kuulemma Etelä-Afrikassa on. 😉 Ja tosiaan suurin uskonto taitaa olla katolinen kirkko, mutta on myös paljon muita. Yleisesti porukka uskoo myös noituuteen, koska pitäähän hyvällä olla joku vastapaino eli joku Mr. Evil. 😛 Eli todella kielillä puhumisiin uskotaan tai joku paha henki voi esim mennä ihmisen sisälle ja se pitää manata pois. Ja homous.. no ulkomus on, että ihminen kääntyy homoksi ja vain pitäis ravistella ihmisestä ulos, vaikkakin ihmiset jopa täällä alkaa vähitellen ehkä ajattelee toisin, mutta en homona tulis tähän maahan. Ja oletettavasti myöskään Tarja Halonen en ole käynyt täällä, koska naiset ei kuulu politiikkaan, vaan kotiin. Vaikkakin naisia kyllä arvostetaan täällä.
Liikenne: Kadut on todella kapeita ja Kampalassa ruuhka on aamuisin 6-9 välillä ja alkaa uudelleen 16-19. Siinä menee sulaassa sovussa kaikenlaiset autot ja lähes kaikissa autoissa on pari lommoa. 😀 Mopot eli bodabodat sitten puikkelehtii autojen seassa ja näillä mopoilla pääsee nopeammin paikasta toiseen ja kaikki käyttää niitä myös me. Kaupunki yritti kieltää mopot kaduilla, mutta eihän se vaan onnistu, kun kaikki käyttää niitä. Yleensä kuljetaan taxilla, jotka näyttää minibusseilta ja koskaa ei saa mennä tyhjään taxiin, ettei vaan joudu vaikeuksiin. Ja tiet on hyvin kapeita ja liikennevalojahan täällä ei oikein ole. Tien ylittäminen on aina yks sydämen tykytyksiä aiheuttava operaatio. Eli ylitä tie vain paikallisten kanssa, jos mahdollista. 😀
Koulu: On yksityisiä ja valtion omistamia kouluja. Koululaisilla on koulupuvut, kuten briteissäkin. Koulussa opiskellaan alusta asti englanniksi, mutta totta kai pienimmille puhutaan myös paikallista kieltä, mikä se kussakin paikassa on. Mutta kouluista voin kertoa lisää ens viikolla. Sen tiedän, että monet oppilaat asuu kouluilla oli ne yksityisiä tai valtion omistamia. Aamupalaksi on AINA mannapuuron tapainen puuro ja lounaaksi riisiä ja papuja. Tunnit kestää 60min ja aamupala ja lounastauko on ainoat tauot päivän aikana eli näillä ei ole välitunteja vaan ruokatunnit. Koulu voi olla vaan yksi rakennus, joka jaetaan verhoilla osiin, joten kuulet kaiken, mitä muualla puhutaan. Yleisesti oppilaat on todella motivoituneita (paitsi rikkaimmissa yksityiskouluissa) ja innoissaan koulunkäynnistä. Ja koulupäivät on yleensä 8-16 kaikilla lapsilla. Ruoka: En ole vielä oikein päässyt perille ugandalaisesta ruoasta. Tähän asti Edit eli Marielan tädin sukulainen on tehnyt meille kaikkea herkullista ja ihan tavallista ruokaa (kanaa, lihaa,pastaa,riisiä..), joten siis mua hemmotellaan täällä toden teolla, mutta onneksi oikea todellisuus alkaa tänään. 🙂
Ihmiset: Kaikki oli huolissaan, että miten mulle käy valkoisena tyttönä täällä. Mutta en oo kokenut, että miehet tai naiset katsois mua mitenkään oudosti. Aina jos ollaan kysytty apua, niin ollaan sitä saatu. Kaikki ei-afrikkalaiset on musunguja ja toisinaan meiltä pyydetään omat hinnat taxissa, mutta yleensä kuljetaan aina aiesec porukan kanssa, joten ne aina puhuu meille hinnat etukäteen. Ja kaikki erityisesti aiesecin porukka on ollu todella mukavia ja ystävällisiä. Ja tietenkin meidän oma tutor Herbert on aivan mahtava ja kohtelee meitä kun kukkaa kämmenellä. Toki ymmärrän, että tähän asti oon tutustunut oletettavasti ugandan rikkaimpiin kaupunkilaisiin. Mutta en koe, että kukaan olis halunnu hyötyä musta ainahan turisteilla on omat hinnat. Eikä olo ole mitenkään turvaton, joka tietysti johtuu myös siitä, että ollaan liikuttu useimmiten paikallisten kanssa.
Sää: Vuoden aikana on kaksi sadekautta.. Ja niistä toinen on nyt menossa ja on muistaakseni loka-marraskuussa ja toinen joskus Suomen keväällä. Lämpötila tällä hetkellä +20C ulkona ja sataa. Päivän alin +17 ja päivän ylin +27 ja ehkä joka toinen päivä sataa. Ja ilma on todella kostea ja kaikki vaatteet on nihkeen kosteita yööök.. Mikään ei oikein kuivu ellei sitä polta auringossa. Onneksi Costa Rican sadekausi reissun jälkeen osasin pakata fiksusti (tosin niitä siistejä vaatteita olis tietysti voinu ottaa enemmänkin mukaan).
Lähes viikko Ugandaa takana.. Ja pää alkaa pikku hiljaa selviämään alkuahdistuksesta. Hyväksyin sen tosiasian, että olen täällä hieman paremmissa oloissa toistaiseksi. Ja ehkä tämä olikin hyvä aloitus, pienempi pudotus Ugandan hulluun elämään. 🙂 Ja ehkä se kunnon suihku ja puhdas ruoka on ihan kiva asia.. ainakin alkuun. 😀
Viikko tässä hullun hienossa talossa siis takana (kuva taitaa löytyä instagramista). Meillähän on siis tosiaan tyttöjen kanssa kolme kerrosta käytössä. Tämä on enemmän kun pieni hotelli, koska ei tämä muistuta oikeaa kotia. Asun yksin alakerrassa ja huoneessani on käytännössä vaan parisänky ja tietenkin oma kylppäri ja en oo niin hienoa suihkua nähny ees suomessa! Huuh! Keskikerroksessa on olkkari ja keittiö, jossa Marielan (belgialainen tyttö, jonka tädin talossa asutaan) tädin tuttu kokkailee meille ja pitää huolta talosta. Vähän kun siis varaäiti.. Eli voitte uskoa, että musta pidetään todella hyvää huolta. <3 Välikerroksessa on tyhjä makuuhuone ja Mariela ja Regina (bulgarialaien tyttö, joka asuu belgiassa) asuu ylimmässä kerroksessa omissa huoneissa. Tytöt on kyllä ollu mahtavia ja tullaan oikein hyvin juttuun ja ne puhuu aina englantia, eikä ranskaa. Tosin tytöt on hieman peloissaan huomisesta muutosta, kun taas musta tuntuu, että oon enemmän ehkä kotona siellä. Ja on kerrankin mun vuoro huolehtia niistä ja auttaa niitä. Tyttöjä vähän kauhistuttaa opettaminen, koska ne ei oo koskaan opettanut. Onneks tytöt on myös hieman vanhempia, eikä ihan 19 vuotiaita tyttösiä. Eli ei valittamista näistä tytöistä, meillä tulee menee oikein hyvin. Mennään huomenna siis Nansanaan, missä meidän koulu on ja työt alkaa maanantaina. Tarkoitus on tulla tänne taloon takas sitten viikonlopuksi (pe-su).
Ja mitä olen oppinut Ugandasta ekan viikon aikana. Huuh. Oon kuullun niin hulluja tarinoita. Kuten esimerkiksi, että tässä maassa on yli 50 kieltä, jota ees paikalliset ei osaa nimetä, mutta täällä puhutaan lugandaa. Ja, että Kampalassa kuljetaan joko taxilla (matatu) tai budabudalla (mopolla). Mopoja on ihan helvetisti keskustassa ja ne puikkelehtii tuolla aivan hullussa liikentessä. Ja tietenkin on kulkenu niillä useamman kerran, aina kolme mopon päällä. Ja taxit on siis minibusseja, jotka ottaa porukkaa kyytiin millon mistäkin, en ymmärrä mistä ihmeestä ollaan löydetty aina oikea. Me liikutaan harvoin keskenään, koska Kampalassa liikkuminen on aika hankalaa. Esim eilen illalla aiesecin ihmiset neuvo meidät oikeaan taxiin, mutta meidän piti vaihtaa taxia. Oltiin sellasella isolla hiekkakentällä, joka oli aivan täynnä niitä minibusseja ja porukkaa. Ja jolloin ihmeellä siinä kaaoksessa on joku logiikka ja porukka tietää, mistä mikäkin bussi lähtee. Mä en ymmärrä. 😀 Lisäks oon myös tutustunut Afrikan aikaan, jota ei ole. Ei oo käsitettä olla myöhässä. Tosin oma tutorini Herbert on ehkä se ainut poikkeus, joka on aina ajallaan! Ja on kokeiltu ruokaa (paikallisten suosittelemista paikoista) katukeittiöistä ja maha edelleen kunnossa.
Ja sitten niihin Ugangan ”what the fuck” tarinoihin. (EI ÄITIN LUETTAVAKSI!) Esimerkiksi tällainen, että jokainen ugandalainen kuuluu omaan klaaniin ja tuleva vaimo/mies ei saa olla omasta klaanista. Jokaisella klaanilla on myös oma totemieläin, jota ei saa syödä. Aiesec porukasta erään jäbän totemieläin on lehmä ilman häntää.. Siis MITÄ? Ja seuraava ”fakta”, että kaikki miehet ympärileikataan ja jos miestä ei oo ympärileikattu ja se paljastuu jollekin tämä mies peitetään jauhoilla ja laitetaan juoksee kylää ympäri alasti ja se pakkoleikataan. Jei! Ja valitettavasti myös naisia ympärileikataan edelleen, vaikka se on laitonta. :/ Ja kyllä homous on tabu, täällä ei ole homoja ja homolaki on parlamentissa edelleen käsiteltävänä. Marielan tädin lapsi Marti on pyörinyt meidän kanssa välillä ja hän on tosiaan ugandalainen homo. Marti on asunu 6vuotta jenkeissä ja on nyt täällä, koska on just valmistunu ja hän tuskin voi jäädä tänne asumaan. Ja sitten tällaisia tarinoita, että nykyään on kyllä rakkausavioliittoja, mutta joskus muinoin pojan isä etsi pojalleen vaimon ja poika valitsi perheen tytöistä mieleisensä. Ja ei tässä mitään, mutta tytön tädin piti testata, että mies on tarpeeks hyvä sängyssä ja pojan isä testasi, että tyttö on neitsyt.. MITÄ!? Ja sitten siihen kondomi artikkeliin, joka oli hesarissa samoihin aikoihin, kun ostin lentoliput ugandaan, että ”Ugandalais miehet on huolissaa, kun kortsut on liian pieniä!”. Ja kyllä asia on näin! 😀 En ole asiaa kokreettisesti tarkistanut, mutta miehet täällä sanoi, että kyllä pitää paikkansa. Kortsut ahistaa, joten niitä ei voi siksi käyttää, ne on liian kapeita. Että tällaista oon oppinu tällä viikolla. 😀
Sitten siihen koulumaailmaan taas. Tänään olin siis sokeiden lasten koululla aiesecin toisessa projektissa. Aamulla luvassa oli mannapuuron tapaista puuroa mukista tarjoiltuna, jota on tarjolla aina kouluissa aamupalaksi. Suurin osa lapsista siis asuu kouluilla joka paikassa. Sitten istutettiin puita lasten kanssa ja ne opetti viittomakieltä meille. Tän jälkeen oli lounas, joka oli niitä kuuluisia riisiä ja papuja, jota syödään sormin ja tätä on myös tarjolla joka päivä kaikilla kouluasteilla. Loppu päivä pelailtiin futista, lentopalloa yms.. Ja lupaan, etten ihan vähään aikaan valita koulujen liikuntakamojen riittävyydestä ja kunnosta! Huuh.. Nyt istutaan tyttöjen ja Herbertin kanssa meidän kämpillä ja jutellaan ja kuunnellaan musiikkia ja harjoitellaan twerkkaamaan. 😀 Ja däääm, sen osaaminen vaatii selkeästi afrikkalaista verta, koska Herbert ja Ragina (joka on siis puoliks bulgarialainen ja puoliks nigerialainen) pystyy siihen. DÄÄM! Tarvin vielä(kin) harjoitusta. 😀
Kiitos ja anteeksi tästä kirjoituksesta! 😉
Hmm.. Ensimmäinen kirjoitus nyt sitten täältä Afrikan mantereelta, jossa tosiaan olen ensimmäistä kertaa elämässäni reissaamassa. Täytyy sanoa, että aivot on aika solmussa. Kuitenkin äitille ja muillekin tiedoksi, että olen todella hyvissä käsissä ja kaikki on enemmän kun hyvin ja rahat ja kaikki muut tallessa (myös järki).
Tupsahdin siis Entebben lentokentälle noin klo23 tiistai-iltana. Sain odotella kamojani melkoisen tovin, koska mun kamat oli tietenkin viimeisenä, koska olin lähtenyt Helsingistä ja odotellut sen 15h Lontoossa. Pahin jännitys oli kyllä matkalla Helsinki-Vantaalle (kiitos Larille panikoivan tytön kuljetuspalvelusta kentälle :D) ja sen jälkeen oikeastaan on vaan ollut ajatus, etten enää mahda mitään, jos joku asia jäi kotiin ja kaikki järjestyy. Niin kun on järjestynytkin. Kun pääsin koneesta ulos, niin tutorini Herbert soitti heti, että odottaa mua ulkona eli ei hätää. Tapasin Herbertin ja sen pari kaveria kentällä, jotka heitti mut sitten tänne taloon, jossa nyt asun. Liikennekäyttäytyminen on melko hullua ja rajoituksia ei täällä tunneta ja mopot ja autot painelee menemään ”sulaassa sovussa” ja tietenkin vasemman puoleinen liikenne sekoittaa taas päätä.
Herbert ei tosiaan maininnut, mihin mua viedään ja oletin meneväni AIESECin (järjestön, jonka kautta olen vapaaehtoistöissä) talolle ennen kuin muutan koululle. Mutta asiahan ei ollut näin, vaan päädyin hulppeaan kolme kerroksiseen hotellia muistuttavaan asuntoon. Kukaan ei oikein kertonut mulle, mitä miksi häh.. Miksi mä asun täällä! 😀 Tytöt vaan sanoi, että älä huoli sä asut täällä meidän kanssa. Talossa oli jonkun harjoittelin läksärit, mutta mä olin melko väsynyt ja menin nukkumaan melkein heti esittelyiden jälkeen. Aamulla asiat vasta alkoi valkenemaan mulle. Sain tietää, että samassa projektissa olevan belgialaisen tytön talossa, joka siis on tämä hammaslääkäri. Toinen samassa projektissa oleva bulgarialainen tyttö asuu myös täällä. Nämä kaksi tyttöä tuntevat toisensa entuudestaan aiesecin kautta, mutta he ei halunnu jättää mua yksin ja siksi ne oli päättänyt että mä asun täällä heidän kanssa ilmaiseksi. Joten päässäni on kauhea kaaos. Mä tulin kattomaan ”sitä oikeaa” Ugandaa ja yhtäkkiä asun ilmaiseksi överitalossa Kampalassa! Tavallaan tuntuu, että haluaisin haastaa itseäni ja hitto asua siellä savimajassa kuusi viikkoa ilman sähköä ja suihkua. 😀 (ei täällä nyt ihan niin alkeellista ole, mutta sähkökatkot on tavallisia ja vettä tulee jos tulee). Ja kuitenkin tulin kattomaan sitä karumpaa Ugandaa ja tuntuu väärältä, että asun täällä. Ja varmaan myös siksi, että tytöt tuntee toisensa entuudestaan ja jotenkin on vaikea käsittää, että ihmiset on niin hyväsydämisiä ja ne otti mut tänne asumaan vaan hyvää hyvyyttään! Ja onhan mulla välillä vähän kolmaspyörä olo. Lisäksi ollaan nähty useamman kerran Marielan tädin ystävän poikaa, joka on todella (siis oikeasti todella) rikkaasta perheestä ja välillä tuntuu, että mun rinkka ei oo täytetty ihan niin hienoilla vaatteilla.
Suunnitelma tälle reissulle on tällä hetkellä seuraava. Tortaina käytiin katsomassa sitä koulua Kampalan ulkopuolella, jossa työskennellään. Afrikassa, mikään ei toimi niin nopeasti, joten tää viikko menee vaan hengailuun ja Kampalassa pyörimiseen ja sunnuntaina muutetaan vihdoin sinne savimajaan koululle. Onneksi tytöt suostui tulemaan mukaan. Ollaan (ainakin) viikot siellä ja viikonloput mahdollisesti täällä. Kolme päivää alakoulussa ja kaksi yläkoulussa. Voi tosin olla, että mulle tehdään vähän erilainen lukujärjestys, koska pystyn oikeasti opettamaan yksinkin, kun muut opettaa aina toisen opettajan kanssa. Jossain vaiheessa mennään ainakin päiväksi sinne orpokouluun käymään, mutta mä haluaisin olla siellä ehkä vähän pidemmän pätkän. Haluaisin ehkä tehdä jotain myös yksin ja haastaa itseäni vähän. Katsotaan mihin virta vie. Reissaamisjuttuja en oo yhtään vielä selvitellyt, koska tulin tänne töihin ensisijaisesti, enkä reissaamaan. Työt siis ensin ja sitten huvittelut! Mutta päätän tämän tähän ja palaan kuulumisiini hieman tarkemmin, kunhan on vaan aikaa kirjoittaa. Nyt lähdetään aiesecin toimistolle tapaamaan muita harjottelijoita ja huomenna mennään koko porukka yhdellä koululla järjestettävään sokeiden lasten päivään auttamaan.
Moni kyseli, että voisinko yrittää kirjoitella jotakin kuulumisia Ugandan reissulta.. Katsotaan kuinka se täkäläisen nettiyhteyden kanssa onnistuu, mutta yritän kirjoitella tänne jotakin kuulumisia. Pahoittelut, että pohja on sekava, mutta vanha Aussi vaihto ajan blogipohja oli hieman muuttunut erilaiseksi, kun mitä se ennen oli.
Moni myös kysyi, miksi pitää lähteä niin kauas. Kai se vastaus on uteliaisuus ja se vanha sanonta ”Pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle!” Onhan Afrikasta nyt puhuttu ja unelmoitu jo liian kauan, nyt oli aika lähteä vihdoin tälle mantereelle. Ja koska muutenkin aika oli nyt otollinen, niin miksi ei laittaisi omaa pientä kortta kekoon ja yrittäisi auttaa muita. 🙂
Nyt siis istun Helsinki-Vantaan kentällä ja odotan pääsyä koneeseen. Ensin lento Lontooseen ja siellä edessä reilu 15h odotus, kun muita lentovaihtoehtoja ei ollut jäljellä. Huomenna sitten matka jatkuu Entebben kentälle ja Kampalaan. Kentälle minua tulee vastaan AIESECin yhteyshenkilöni Herbert. Ihanaa vihdoin päässä matkaan, niin loppuu tämä matkastressi.
Nyt on kaikki asiat hoidettu ja voi keskittyä itse matkaan. Rinkka täynnä lääkkeitä, hygienia tarvikkeita ja vaatteita.. Toinen reppu onkin sitten täynnä Ugandaan jääviä tavaroita, kuten jalkapalloja ja koulutarvikkeita. Näistä kiitos äitille ja liikunan laitokselle. 🙂 Nyt ei muuta, kun odottamaan omaa lentoa ja nokka kohti uusia kokemuksia!
I had so much fun at Fraser Island that it was hard to continue my trip alone. I met so many great people there and I even met Cat again at Rainbow beach before my Fraser Island tour. J But “All the good things come to an end”! And I was time to change the city again. I got the ticket to Noosa, which was really nice small town around 2 hours drive up north from Brisbane. My aussie friend just loves that place and he told me that I should stay there at least 2 nights.. and again he was right (as always)! I just relaxed at Noosa and took it easy. I spend some time with one german girl who I met in Fraser Island. My hostel was really nice too, maybe one of the best hostels in Australia where I stayed! I went to hike with that german girls, just laid on the beach and our pool and relaxed. But on the other hand I was feeling a bit lonely after amazing tour and also maybe a bit homesick cos it was the Christmas week. But still Noosa was pretty place and I wanted to stay there longer but I had already booked my bus tickets to Surfer paradice and I couldn’t change those!
I stayed at Noosa 20.-22.12 and then it was time to move on again. Greyhound bus took me to Surfers paradise on the morning of 22th, which wasn’t that nice place! Everybody told me before hand that I shouldn’t stay there that long time.. And they were right and two nights were enough. But funny thing was that I met finnish guy there who was working in my hostel. And of course we had common friends (facebook told us so..) 😀 Finland and world is really small place.. J I shared my room with two Brazilian girls who were so happy to share room with me cos they could practice their English skills.. Sounds funny when someone wants to practice their english with me. 😀 We went to the National park to do some hiking and we did some shoppings too.. Weather wasn’t that nice when I stayed at Surfers and that might had been one thing why I didn’t like that place that much. We couldn’t swim on the ocean cos waves were too big. Somebody told me that somewhere further north was some cyclone warnings and that’s why waves were so big everywhere in east coast!
I was happy to change the city even it was 24th of December. I left Surfer on the Christmas eve morning and to be hones I wasn’t sure am I going to have Christmas this year.. Me, myself and I alone on the other side of the world o.O It was sceary! But everything worked out quite good.. 😉 But it’s totally different srory!
We had to be ready to go to Freaser Islans 7.30 on the morning (18.12)! It took a while to pack all our stuff to the cars before we were ready to the adventure 😉 Our first driver was other one from dennish guys. We had to take a ferry to the island and finally we get to drive on the beach.. It was so much fun but when it was my turn, I was a bit nervous to be honest.. It was interesting to drive manual car at the beginning, but at least on the beach we didn’t have to worry about the traffic. 😀 Our guide was driving the first car and 3 other cars were following him. And we didn’t have any problems during the whole trip. 🙂
We went to swim to the most photographed point of the Fraser Island Lake McKenzie on our first day. On fortunately after a while it started to rain but at least we had a little sunny time at the beach. Rain didn’t last that long and we drove to the next spot. We went to see some rainforest. There was a small and soundless river where only women were allowed to go and we could also drink water from that river. On our first day we had to build our camp on the evening. It didn’t go as quickly as in our rock climbing camp but at the end we all managed to build our tents. All tents weren’t similar and we weren’t allowed to put anything inside because dingos can carry all stuff out of the tents. So after our camp parties someone had took our tent (me and 3 other girls) and we had to separate to different tents.. 😀 I didn’t have any other options than sleep in the same tent with the guys from my car because all other tents were full.
Day two started early.. Maybe around 7.30 ( I’m not sure cos I didn’t have watch for whole time in that magical island)! Our guide was driving around our tents and the speakers were as loud as he could those could be. First we drove to the Eli greek where we all went for swim (as in every other places too). In this trip we weren’t allowed to swim at the ocean because of the all the sharks. Our next stop was “champagne pools” that are filled with bubbling seawater. Like a nature’s version of a spa. It was quite cool but my bikinis were ful of sand after that.. And had to remain you that we didn’t have any showers during this trip. After this spa we went to see an old ship wreck called Maheno which looked quite unreal. It was time to took some group pictures in front of that wreck before it was time to g to the “shower”. We found some little waterfall were we could shower one at the time.. 🙂 And then it was time to go back to our camp and start the second day party!
Third morning started like the last one too. We had to put everything together before we were ready to go again. Our last day was full of swimming like two days before that too. We went to see first Lake Wabby which was awesome. We had to walk there maybe 2km and at the end of the walk we had to pass “dessert”.. And then the lake just came from nowhere. The scene was just amazing. Guys had their own competitions who can roll down to the hill in to the lake quickest. 😀 I couldn’t do it cos was afraid that I don’t have my bikinis on after that. 😀 One bikini accident per trip is enough! We went to some other lake too but it just wasn’t as pretty as the first one. At the end of the day we went to some lookout point so see some sharks.. And finally just when we were leaving we saw one shark on the ocean. It looked so small from the top.
Then it was time to hop in to out cars and drove back to the car park and solve our gears. Just before the ferry our guide car stuck in to the sand. 😀 And we had to push that out from the soft sand. 😀 I have to say that after this trip I was pretty happy. 🙂 I get many good friends and hopefully I’m going to see some of them later on my trips. But after trip we had the third night out still because we all were staying in the same hostel (because it was part of the deal). And of course it was so much fun. 😀
After three nights at Cairns (parties, snorkeling and diving) it was time to say goodbye to Cairns. My flight to Brisbane left on the morning (15.12) and again I had to wake up early (annoying part of the traveling), take my stuff and take a bus to the air port. And then couple hours on the plain and then i had to catch a train and find the hostel again. Finally I was in my hostel and I found Sandra too. It was so nice to see familiar face.. But Sandra wasn’t the only one who was staying in the same hostel. I find out that Flo, Will and Ulrike were also in the same hostel. 😀
We went to the city with Sandra to shop something.. like Christmas presents to ourselves. J I had only one night in Brisbane so it would have been fun to go out. But we both were so tired after shopping that we just went straight to bed. I had to wake up before six the next morning cos my bus to Rainbow beach was leaving 7am from the city stop. So my staying in Brisbane was quite hectic but still it was nice to see the city and Sandra even one day. 🙂
16.12 I came to Rainbow beach around afternoon. I had to be there that early cos I was going to the Fraser Island “self drive tour” and we had our introduction 2pm for that tour. They told us how to drive on the sand and what to take with us and so on.. Our guide put us to 4 groups too and in my group there was 3 german girls (germans are everywhere), me and 2 dennis guys.. There was maybe around 3 people in our whole group and 4 cars.. Some of us went to see the Rainbow beach on the evening. If you dig the sand you could find different colour sand and that’s why it was called rainbow beach.. 😀 The views weren’t that bad either. J It was time to pack my backpack again cos I didnät want to take all my stuff with me to the camp.. In this point I was so sick of packing.. J And early morning.. The next day I had early morning again.. And maybe 3 morning after that too.. 😀
