Moraalinen ahdistus pääni sisällä..
Hmm.. Ensimmäinen kirjoitus nyt sitten täältä Afrikan mantereelta, jossa tosiaan olen ensimmäistä kertaa elämässäni reissaamassa. Täytyy sanoa, että aivot on aika solmussa. Kuitenkin äitille ja muillekin tiedoksi, että olen todella hyvissä käsissä ja kaikki on enemmän kun hyvin ja rahat ja kaikki muut tallessa (myös järki).
Tupsahdin siis Entebben lentokentälle noin klo23 tiistai-iltana. Sain odotella kamojani melkoisen tovin, koska mun kamat oli tietenkin viimeisenä, koska olin lähtenyt Helsingistä ja odotellut sen 15h Lontoossa. Pahin jännitys oli kyllä matkalla Helsinki-Vantaalle (kiitos Larille panikoivan tytön kuljetuspalvelusta kentälle :D) ja sen jälkeen oikeastaan on vaan ollut ajatus, etten enää mahda mitään, jos joku asia jäi kotiin ja kaikki järjestyy. Niin kun on järjestynytkin. Kun pääsin koneesta ulos, niin tutorini Herbert soitti heti, että odottaa mua ulkona eli ei hätää. Tapasin Herbertin ja sen pari kaveria kentällä, jotka heitti mut sitten tänne taloon, jossa nyt asun. Liikennekäyttäytyminen on melko hullua ja rajoituksia ei täällä tunneta ja mopot ja autot painelee menemään ”sulaassa sovussa” ja tietenkin vasemman puoleinen liikenne sekoittaa taas päätä.
Herbert ei tosiaan maininnut, mihin mua viedään ja oletin meneväni AIESECin (järjestön, jonka kautta olen vapaaehtoistöissä) talolle ennen kuin muutan koululle. Mutta asiahan ei ollut näin, vaan päädyin hulppeaan kolme kerroksiseen hotellia muistuttavaan asuntoon. Kukaan ei oikein kertonut mulle, mitä miksi häh.. Miksi mä asun täällä! 😀 Tytöt vaan sanoi, että älä huoli sä asut täällä meidän kanssa. Talossa oli jonkun harjoittelin läksärit, mutta mä olin melko väsynyt ja menin nukkumaan melkein heti esittelyiden jälkeen. Aamulla asiat vasta alkoi valkenemaan mulle. Sain tietää, että samassa projektissa olevan belgialaisen tytön talossa, joka siis on tämä hammaslääkäri. Toinen samassa projektissa oleva bulgarialainen tyttö asuu myös täällä. Nämä kaksi tyttöä tuntevat toisensa entuudestaan aiesecin kautta, mutta he ei halunnu jättää mua yksin ja siksi ne oli päättänyt että mä asun täällä heidän kanssa ilmaiseksi. Joten päässäni on kauhea kaaos. Mä tulin kattomaan ”sitä oikeaa” Ugandaa ja yhtäkkiä asun ilmaiseksi överitalossa Kampalassa! Tavallaan tuntuu, että haluaisin haastaa itseäni ja hitto asua siellä savimajassa kuusi viikkoa ilman sähköä ja suihkua. 😀 (ei täällä nyt ihan niin alkeellista ole, mutta sähkökatkot on tavallisia ja vettä tulee jos tulee). Ja kuitenkin tulin kattomaan sitä karumpaa Ugandaa ja tuntuu väärältä, että asun täällä. Ja varmaan myös siksi, että tytöt tuntee toisensa entuudestaan ja jotenkin on vaikea käsittää, että ihmiset on niin hyväsydämisiä ja ne otti mut tänne asumaan vaan hyvää hyvyyttään! Ja onhan mulla välillä vähän kolmaspyörä olo. Lisäksi ollaan nähty useamman kerran Marielan tädin ystävän poikaa, joka on todella (siis oikeasti todella) rikkaasta perheestä ja välillä tuntuu, että mun rinkka ei oo täytetty ihan niin hienoilla vaatteilla.
Suunnitelma tälle reissulle on tällä hetkellä seuraava. Tortaina käytiin katsomassa sitä koulua Kampalan ulkopuolella, jossa työskennellään. Afrikassa, mikään ei toimi niin nopeasti, joten tää viikko menee vaan hengailuun ja Kampalassa pyörimiseen ja sunnuntaina muutetaan vihdoin sinne savimajaan koululle. Onneksi tytöt suostui tulemaan mukaan. Ollaan (ainakin) viikot siellä ja viikonloput mahdollisesti täällä. Kolme päivää alakoulussa ja kaksi yläkoulussa. Voi tosin olla, että mulle tehdään vähän erilainen lukujärjestys, koska pystyn oikeasti opettamaan yksinkin, kun muut opettaa aina toisen opettajan kanssa. Jossain vaiheessa mennään ainakin päiväksi sinne orpokouluun käymään, mutta mä haluaisin olla siellä ehkä vähän pidemmän pätkän. Haluaisin ehkä tehdä jotain myös yksin ja haastaa itseäni vähän. Katsotaan mihin virta vie. Reissaamisjuttuja en oo yhtään vielä selvitellyt, koska tulin tänne töihin ensisijaisesti, enkä reissaamaan. Työt siis ensin ja sitten huvittelut! Mutta päätän tämän tähän ja palaan kuulumisiini hieman tarkemmin, kunhan on vaan aikaa kirjoittaa. Nyt lähdetään aiesecin toimistolle tapaamaan muita harjottelijoita ja huomenna mennään koko porukka yhdellä koululla järjestettävään sokeiden lasten päivään auttamaan.
-Jenni still going strong 😉