Feeling sick in Kampala :(
Olen edelleen Kampalassa, koska olen kipeä edelleen. Eli ei töitä tänään, joka harmittaa kovasti, kun sitä tänne tulin kuitenkin tekee. Tuntuu taas väärältä olla täällä hienolla talolla, mutta what can you do. Perjantai-ilta meni taas juhliessa. Ja voin kertoa, että käydään ugandalaisissa kalliimmissa paikoissa, jotka muistuttavat ihan Suomen baareja, joten älkää huoliko. Kukaan ei yritä kähmiä, ryöstää tai huumata mua. Miehet kohtelee naisia todella kunnioittavasti. Ja koska olen valkoinen, niin mua kohtaan ne on vielä varovaisempia, eikä kukaan tee mitään ellei itse anna jotain signaalia. Mutta mä tanssin tyytyväisenä ei-niin-heteron ystävämme Martyn kanssa. 😀 Marty on siis Marielan tädin ystävän lapsi. Hän on ugandalainen, mutta asunut Jenkeissä 6 vuotta ja opiskellut siellä ja muuttaa kuukauden päästä takaisin sinne.. jostakin kumman syystä elämä Ugandassa ei oikein innosta toistaiseksi ainakaan.
Lauantaina sitten Uganda päätti alkaa potkia mua päähän. Otettiin Kampalassa hienolla asunnolla aurinkoa ja aivan yhtäkkiä lihaksia alko särkee ja kuume nousi yllättäen. Sain ilmeisesti todella pahan auringonpistoksen. Oletettavasti malarialääkkeet, jotka altistaa auringolle oli osasyynä ja kulttuurishokki ja kaikki oli vaan liikaa mun kropalle ja se päätti romahtaa. 😀 Samalla sain hirveen ripulin, koska maha hämmentyi, että mitä nämä vihannekset ja kunnon ruoka on Nansanan ”pusho and peans” (hiekalla maustettuna) kouluruoan jälkeen.. Kuume oli lauantaina jopa 38,4 astetta, mutta oloni oli ihan ok. Pystyin kävelee ja syömään ja juttelee. Oon ehkä kerran elämässä ollu noin pahassa kuumeessa ja tein kuolemaa. Tietenkin tuollainen kuume säikäytti, mutta Marty sanoi, että malariassa mä en pysty ajattelee normaalisti ja oksentelisin eli päätettiin oottaa yön yli. Kuume onneks laskikin yössä, mutta maha on edelleen sekaisin. Ja siksi ollaan edelleen Kampalassa, koska sekä minun että Marielan maha on niin sekasin, että ei pystytä istuu autossa Nansanaan asti. Mutta lauantai yö oli todella outo kaikin puolin. Tytöt lähti ulos juhlii toista päivää peräkkäin. Täällä oli taas talo täynnä porukkaa la iltana, mutta mä nukuin kuumettani pois lähinnä. Klo 4.00 herään siihen, että kuulen meteliä yläkerrasta. Tiedän, ettei se oo tytöt, koska ne olis jutellu jotakin, mutta joku liikkui kämpässämme. Aivan kuumehöyryissä ja unenpöpperössä mietin, että mitä mä oikein teen. Kuuntelin hetken paniikissa, että mitä oikein tapahtuu. Hiivin yläkertaan ja kuulin kuorsausta, joten tajusin ettei kukaan ainakaan oo ryöstää taloa. Meen yläkertaan ja löydän kaksi puolituttua poikaa sohvilta nukkuu. Toinen oli ollu niin jurrissa, ettei päässy baariin sisälle ja toinen väitti mulle, ettei tiedä (mukamas) missä tää jätkä asuu ja toi sen tänne. Sanoi vielä, että oli saanu Reginalta luvan tulla tänne. Laitoin tytöille vihaisen viestin, että olis ollu kiva jos ne olis ilmottanu mulle, ettei tarvis saada sydäriä kesken unien. Tytöt tuli kotiin joskus klo 5.00 ja tässä vaiheessa selvii kaikille, että pojat on täällä ilman lupaa. Ne oli sanonu Reginalle, että mä muka päästin ne sisälle. Eli ne valehteli sekä mulle, että tytöille eli ne lensi täältä ulos todella nopeasti. Ne oli tullu omin luvin tänne sivuovesta ja valehdellu vartialle, että niillä on lupa tulla tänne. Hieno talo ja kiva uima-allas houkuttelee porukkaa tänne. Jääkaappi on aina tyhjennetty ja porukka käy suihkussa.. Täähän on kun asuin liikunnan poikien omakotitalossa Mansionissa! 😀 Toivottavasti otteet vähän tiukkenis täällä. Mutta kaikki hyvin lopulta kuitenkin. Su vietettiin tyttöjen päivää minä, Regina ja Mariela.. Ja lisäksi rakas, ihana brassityttö Mariana (joka työskentelee toisen AIESECin kautta myös koulussa) ja hänen paikallinen aiesec tutor Brace. Myös Reginalla ja Marielalla oli eilen vähän kuumetta ja Mariela on edelleen kipee ja siksi kukaan ei menty tänään töihin.
Sitten niihin mielenkiintoisempiin juttuihin eli Uganda tarinoihin. Ja brasiliatarinoihin, mitä Mariana on kertonut. Brasiliasta olen oppinut sen, että siellä maassa on todella näytettävä hyvältä. Naisen ja myös miesten on käytävä salilla ja huolehdittava itsestään. Hampaat tulee valkaista ja on ihan tavallista, että 16-vuotiaana vanhemmat ostaa tissit tyttärille lahjaksi. Kuulostaa hienolta maalta.. Eli kaikki suomalaiset miehet juoksee nyt sinne. 😀 Ei vaan, silti kyllä ehdottomasti seuraavaksi reissuun Brasiliaan San Pauloon Marianan luokse kyläilemään. 🙂 Mutta edelleen tarinaa Ugandasta ja homoista, koska tää asia kiinnostaa kovasti tämän lain takia. Mutta kuulemma homous ei ole samanlainen asia täällä kuin esim. jenkeissä tai euroopassa. Tietenkin se on ymmärrettävää, koska täällä ei voi sanoa olevansa homo. Mutta täällä kuulemma homous ei ole samalla tavalla osa identiteettiä kuin muualla (koska se ei voi olla). Tai ihmiset eivät lokeroidu heteroihin tai homoihin. Jotkut miehet joskus harrastaa seksiä myös miesten kanssa. Tosin siitä ei tietenkään puhuta. Ja kuulemma joskus joku lehti oli ilmiantanut listan homoista, jonka takia monet näistä ihmisistä joutui muuttamaan ulkomaille. Ja kyllä kuulemma kaksi miestä hakattaisiin, jos he kävelisivät kadulla käsi kädessä tai jos ihmiset tietäisivät, että kaksi homoa asuu yhdessä. Eli ei ehkä paras matkakohde homoille..
Mutta sitten hauskempiin tarinoihin. Tänään mua sanottiin ”If there would be colour girl like you…” Ja siis ymmärsin, että mä olen täällä värillinen. 😀 Eli asia on päinvastoin kuin euroopassa, jossa värillisellä tarkoitetaan mustaa. Tosin täällä se ei ole mietenkään loukkaava sanoa toista värilliseksi. Toinen hauska sanonta on, kun lapset haluavat mennä vessaan oppitunneilla ne kysyy ”May I go to shotko?”. Mietin pitkään, mikä tämä shotko on, mutta tajusin nopeasti, että se on vessa. Kunnes vasta perjantaina tajusin, että he kysyy ”May I go to short call?” 😀 Ja isompi hätä on sitten long call. 😀 Välillä on siis todella vaikea ymmärtää ugandalaisten englantia, ääntäminen on todella hepreaa välillä, kirjoittamisesta puhumattakaan. Lapset saatika aikuiset eivät osaa kirjoittaa englantia, ketään ei kiinnosta oikeinkirjoitus tai lauserakenteet.. Harvoin edes näkee pisteitä lauseiden välillä. Opettajat kopioivat tekstin kirjoista, mutta jos heidän pitää kirjoittaa jotain itse, niin ei ole mitenkään varmaa, että he osaavat kirjoittaa sanan oikein. Pidin perjantaina tunnin oppilaille Suomesta, koska mulla ei pitänyt olla oppituntia, mutta opettaja ei ollut vaan tullut kouluun ja en löytänyt oikeaa kirjaa, joten improvisoin. Lapset olivat yli-innoissaan tunnista. Kerroin naispresidentistä, joka hämmensi heitä. Mutta lasten kysymykset hämmensivät minua. Miten vastaat kysymyksiin, mikä on Suomen suurin kylä, joki tai vankila.. Tai onko Suomessa paljon leskiä? Kuten aiemmin kerroin, niin on tavallista, että isät jättää perheensä. Miten tuohon nyt vastaa? Ja hassua on, että Suomessa ihmiset esittelevät itsensä ja kertovat mitä harrastavat tai mikä on lempi ruoka. Täällä lapset eivät ymmärrä, mitä harrastukset ovat ja ruoka on vain ruokaa, sitä joko on tai ei. Multa on myös kysytty, voinko opettaa tekemään nettisivuja, osaanko korjata rikkinäisen kännykän tai pystynkö korjaa tietokoneen. Ja käsitys länsimaalaisten omaisuudesta on myös täysin käsittämätöntä. Lapset ja aikuiset olettaa, että ollaan kaikki överi rikkaita ja oletettavasti esim. kaikilla meillä olis vara ostaa tällainen talo, kun missä me asutaan Kampalassa. Kuulin hinta-arvion tästä talosta ja voin kertoa, että en tunne ketään, kenellä olis vara ostaa tällainen talo. 😀 Välillä on myös käsittämätöntä, kuinka aikuiset ihmiset luulee meidän olevan miljonäärejä. Ne naurais, kun ne näkis mun pankkitilin. Olenhan just valmistunut työtön entinen opiskelija. 😀
Mutta nyt pakkaamaan, josko me vaikka selviydyttäis Nansanaan tänään. 🙂 We’ll see..
Uganda isn’t loving me anymore.