12. 11.2014 Finally all the trouble are far behind (at least almost all)!
Tässä tarinaa parilta viikolta. 😉
Voi, että.. Edellisen paskan viikon jälkeen ja kaiken sairastelun jälkeen oli aika nousta pohjalta huipulle. Maanantai vietettiin täällä Kampalassa, jossa olen taas viettämässä viikonloppua, koska oltiin kipeänä. Tiistai aamuna palattiin Nansanan todellisuuteen ja aloitettiin viikko puhtaalta pöydältä. Päivällä oli tavallisesti tunteja; liikuntaa ja tietokoneita. Illalla sitten oli opettajakokous taas, mutta tällä kertaa Mr. Segawa otti ohjat käsiinsä, koska rehtori ei ollut paikalla. Puhuttiin myöhästelyistä, ajankäytöstä (joka ei ole), oppilaiden käytöksestä, opettajien haahuilusta ja kaikesta mistä me olimme valittaneet. Kokous oli hyvin tiukkaa ja suoraa puhetta, mutta kaikki oli täysin totta ja asiaa Oli kummalista nähdä, että osa opettajista vaan naureskeli kun heitä syytettiin huonosta käytöksestä. Mutta kokous oli mielestämme hyvä ja siellä päätettiin, että iltapäivät on varattu meidän tieokonetunneille ja minä alan pitämään opettajille iltaisin opetusoppia eli pedagogiikkaa ja lisää liikuntaa mulle. Lisäksi opettaja Andrewsta tuli välituntivastaava ja muutenkin vararehtoria vastaava henkilö, joka vastaa siitä,e ttä opettajat ovat omilla tunneillaan. Lisäksi sovittiin, että jos tunteja vaihdetaan keskenään, niin meillekin pitää ilmoittaa asiasta. e Ei voi olettaa, että me jollain ihmeen telepaattisilla kyvyillä tiedettäis, että joku asia on muuttunut lukkarissa. Illalla olo oli kevyt ja odottava, vaikka emme kuitenkaan odottaneet, että muutoksia tapahtuisi koulussa kovinkaan nopeasti. Mikään ei Afrikassa tapahdu nopeasti (joka on mulle todella suuri haaste, koska vihaan odottamista ja olen hyvin kärsimätön) ja kaikki vie aikaa.
Tiistaiaamu koitti ja menimme koululle jo hyvissä ajoin. Klo 7.30 alkaa ”aamunavaus”, jossa koko koulu kokoontuu pihalle ja oppilaat kuuntelevat opettajien tarinoita jonoissa ja aamunavauksissa voi myös olla jotain liikuntaa ja laulua, kuten Suomessakin. Tunnit alkaa klo 8.00. Minun liikuntatunnit on usein juuri ennen aamupalaa tai lounastaukoa. Joten meidän tunnit alkaa usein hieman myöhemmin ja painottuu iltapäivään. Tiistaina pidin taas liikuntaa primary 4 luokalle. Opetan eniten tätä luokkaa ja primary 5 luokkaa, mutta P4 luokka on suosikkini ja niihin saan jotenkin paremman otteen. Edellinen liikuntatunti tai tunnit olivat aika kauhistuttavia ja pidin ”pienen” kasvatuspuheen edellisen tunnin päätteeksi, kuinka liikuntatunnilla käyttäydytään. Tiistain tunti alkoi samasta keskustelusta ja sanoin, että mun tunnilta voi lentää ulos ja se tarkoittaa paluuta koululuokkaan kirjoittamaan!Uhkailujen jälkeen lähdettiin ihan persuteista ja selitin kaiken niin yksinkertaisesti kuin pystyin. Alkuun vähän kaikki-palaa-ikuisuus-polttopalloa ja peli toimi, kun unelma. Tämän jälkeen pelattiin neljällä joukkueella ultimatea ja pillin vihellyksestä (niin joo ja lapset ei oo koskaan nähny pilliä, joten sekin asia piti opettaa lapsille) molemmat joukkueet vaihtaa, koska 28 lasta ei vaan mahdu pelaamaan koulun pihalle samaan aikaan. Tämä systeemi toimi hyvin ja pystyin selittämään oppilaille, mitä/miksi/miten peliä pelataan ja mitä toiset joukkueet tekevät hyvin tai huonosti. Vaikka kuinka varottiin ikkunoita, niin jo ennestään rikkinäinen ikkuna meni vähän lisää rikki, mutta sehän ei ollut meidän vika ja minkäs sille voi. Joten tunnin päätteeksi olin todella ylpeä oppilaistani ja muistin toki myös kertoa tämä heille. 🙂
Lisää onnistumisia seurasi musiikin tunnilla. Sain vihdoin sen ainoan luokan, jossa on sähköä käyttööni ja pääsin opettamaan pianon kanssa musiikkia. Alkuun vähän OKL:ssä opittuja äänenavauksia ja sitten opettelemaan ”lion sleeps tonight” biisiä pianon kanssa. Ai että, ensimmäinen musiikintunti, jonka pidän oppilaille on tietenkin Ugandassa, kuinkas muutenkaan. Ei vaan olihan tämä jo kolmas musa tunti täällä, mutta tämä oli menestys. Ensin laulun opettelua ja lopuksi jako kolmeen ryhmää; rumpuryhmä, laulajat ja yksiryhmä vaan toisti ”wimpawappaa” kokoajan. ja BOOM! Kaikki toimi kun unelma ja lapset oli aivan innoissaan, melkein yhtä innoissaan, kun mä. 😀 Joten tuntui, että tiistaina kaikki toimi kun unelma. Vedin saman homman kolmelle luokalle ja kaikki tykkäs, koska nää lapset rakastaa laulamista ja tanssimista. 🙂
Viime viikolla mulla oli myös pari pedagogiikan tuntia opettajille illalla. Ekalla kerralla kävin läpi Mostonin opetusmenetelmiä, joista opettajat eivät olleet kuulleetkaan. Puhuin myös oppimiskäsityksistä hienosti ja opettajat koki aivan ahaa-elämyksiä, kun kerroin konstruktivismista ja behaviorismista. Kerroin, että oppilaat ei ole ämpäreitä, joita opettajat täyttää tiedolla vaan heidät pitää opettaa ajattelemaan itse. Opetusmenetelmiä käytiin ensin teoriassa läpi, mutta lopuksi opettajat kirjoittivat esimerkkejä menetelmistä papereille, jotka kiersi luokassa. Ja täytyy sanoa, että vaikka selitin asian, niin että apinakin ymmärtää, niin tämä työskentelymuoto oli jopa parille opettajalle liian vaikeaa ja jouduin selittää vielä pari kertaa lisää. Mutta onneksi lopulta viimeisetkin ymmärsi ja opettajat olivat ihan innoissaan uusista opeista. Sain tunnin päätteeksi isot aplodit. Ja opettajat on innostunu uusista opeista ja näin, kun jotkut vei oppilaansa kadulle katsomaan hedelmiä konkreettisesti ja näin kun oppilaat toimi pareina jne.. Huh. Viime viikolla siis palattiin Kampalaan suu hymyssä. Vihdoin mulla oli olo, että annoin kaiken potentiaalini tälle koululle kaikilla tunneilla. JES!!
Hyvä onneni ilmeisesti päätti jatkua vielä viikonlopun yli ja jatkuu edelleen tälle viikolla, vaikka tietenkin ”pieniä” haavereita sattuikin viikonloppuna. Perjantaina meillä oli taas bile-ilta ja Marty taas esitteli Ugandan parhaita puolia ja käytiin neljässä baarissa. Viimeinen baari, johon mentiin n. klo 5.00 oli kyllä melkoinen paikka. Kyseinen paikka oli kyllä niin mustien baari/miniklubi, kun voi olla. Mutta eipä se haitannut. Ehkä vähän enemmän miehet tuli juttelemaan ja lähentelemään, mutta tää nyt johtu lähinnä ehkä ajankohdasta enemmän kun baarista. Mutta tämä ilta on sitten toinen lukunsa, josta voin joskus sitten kertoa Suomessa enemmän..
Lauantaina meidän hyvä onni alkoi kääntyä. Tai no minä en oikeastaan ollut osallinen mihinkään onneen. Martyn täti ja setä kutsuivat meidät kylään taas. Mentiin la iltana kyläilemään ja n. 100m ennen taloa Marty ajoi meidän auton terävään kiveen ja taas puhkesi kumi autosta. Saatiin onneksi auto heidän pihalle turvaan. Piiiiitkän illallisen, monen lähtöyrityksen jälkeen ja monen viinilasin jälkeen vihdoin saatiin auto lainaan (koska meidän autoa ei voinut korjata lauantaina enää) ja pääsimme kotiin. Mä jäin kotiin, kun tytöt päätti vielä lähteä bileiltaan nro 2. Aamulla sitten selvis, että yhden puhelin oli ryöstetty baarissa laukusta. Sunnuntaina Martyn ”vanhemmat” taas kutsui meidät kylään, mutta mä en jaksanu lähteä, koska sieltä on niin pirun vaikea päästä pois ja koska mulla oli parempaa tekemistä. Nooh.. Tytöt tulivat kotiin hyvin vittuuntuneina ja selvisi, että A) me jouduttiin ostamaan uusi rengas autoon (vaikka Marty rikkoi renkaan) ja B) joku oli kolhaissut sitä hienoa laina-autoa lauantaina tai sunnuntaina. Uskon kyllä tyttöjä, ettei ne valehtelis asiasta. Täällä kun auton kolhaisu ei toimi ihan samalla tavalla kun suomessa. Jos joku kolhaisee sun autoa, matka jatkuu vaan. Ja tämä maa ei tunne sanaa vakuutus (ei sairas-, henki- tai autovakuutuksia) missään muodossa. Onneksi en ollut mukana, koska ruokailu oli ollut todella epämukava, mutta onneksi Martyn setä oli uskonut tyttöjä kuitenkin, mutta olihan se pettynyt. Vaikka täällä autojen kolhiminen on siis hieman eri asia kun Suomessa. Ei varmasti löydy autoa, jota ei olisi kolhittu tai naarmutettu. 😀
Joten viikonloppuna paloi rahaa vararenkaaseen, mutta onneksi kaikki tytöt on kunnossa. Täällä rahan merkitys kyllä häviää tavallaan ja terveys on entistä tärkeämmässä osassa. Muuten uusi viikko Nansanassa on ollut myös aurinkoinen. Jotenkin hommat alkaneet luistaa. Välituntikello soi, opettajat on tunneillaan ja meidät huomioidaan kaikissa muutoksissa. Lisäksi liikuntatunnit on helpottuneet, kun oon pitäny varmasti joka luokalle kasvatuspuheita, niin hitto nehän kuuntelee. Pari oppilasta kun heittää liikuntatunnilta ulos (jossa kaikki haluaa olla), niin ei tarvi seuraavalla tunnilla paljon ärähtää. Maa-meri-laiva peli oli menestys ja oppilaat olis pelannu sitä vaikka koko päivän ja oppilaat itse tuomaroi, joten mun ei tarvinut tehdä mitään. He itse ehdotti, että voisko liikkumistapana olla toisen kantaminen reppuselässä. No pitihän sitä kokeilla. Ekan ryhmän kanssa se menikin oikein hyvin, mutta tokassa ryhmässä sattu pieni yhteenajo ja alimmaiseksi jääny poika sai naarmun huuleen ja käteen. Ei mitään vakavaa, mutta säikähdys oli kova. Lapset jatko tuntia kun lähin paikkaa poikaa. Puhistin haavat taas omilla välineillä ja huuleen haettiin mehujäätelöä, niin johan helpotti. 😀 Musta tulee kuulemma hyvä äiti. Ja ilmeisesti tämän episodin ja haavojen puhdistamisen jälkeen olin sankari. Jäätelö ei ollu lapsille mikään juttu, mutta desinfiointiaine ja laastari oli. 😀 Joten loppu päivän käsissäni roikkui sen normaalin kahdeksan lapsen sijaan 20 lasta.
Olin liikuntatuntien, kaikkien lasten halailujen ja leikkimisen jälkeen niin likainen, että paidan väriä ei enää erottanu. Ja tietysti vettä ei taaskaan tullu hanasta. Ja koska talo on täynnä lukiolaisia, joilla on kokeet Kampalassa, niin vettä ei oo niin paljon ja sain sen 2-3litraa vettä peseytymiseen. Ei siinä mitään, olin ihan tyytyväinen.. Mutta aamulla heräsin jalat ja kädet täynnä paukamia. Ja toivon, että paukamat olis vaan liasta, mutta epäilen että ei. ELI JEEEE.. Mun sängyssa on joko bedbugs (luteita), loisia tai jotakin örkkejä. Nansanan örkit on yrittäny kyllä pilata mun viikkoa tehokkaasti. Ensin menin maanantaina hakee kirjoja opettajanhuoneesta lapsille luettavaks ja kaapista löyty iso elävä hiiri.. Ei kun hiiren paskaiset kirjat mukaan ja tunnille! Eilen (hölmö) menin pimeellä viemään roskia kirjaimellisesti ikkunani alla olevaan roskakasaan ja siellä pimeessä mulla alko iskee paniikki, hitto tääl voi olla jotain elukoita. Ja sitten mun jalkojen eteen ilmestyy iso olio. Ajattelin tyhmänä, että sehän on vaan kissa, kunnes tajuan ettei täällä ole kissoja ja näen sen läskin ja ison ROTAN pitkän ja kuvottavan hännän. Tietenkin kiljun, kun pieni tyttö ja paikalliset saa taas hupia hassusta musungusta. 😀 Ja tuun talolle ja löydän lisää kiljuvia musunguja huoneestani, jossa oli torakka. Kiitos Nansana, mutta sun temput ei enää tehoa! Mä en yhestä rotasta, hiirestä, torakoista tai mistä lie kirpuista pelästy, vaikka ne saakin mut kiljumaan. 😀
Täytyy siis sanoa, että Nansana on näyttänyt viikko viikolta aina vaan paremmalta. En mä Ugandassa vois asua, mutta kyllä tää maa on vaan mahtava. Suosittelen kaikille. Ja reissaaminen on vielä edessä eli en ees oo nähny kansallispuistoja vielä. Lähetään su-ti kolmen päivän reissuun tyttöjen ja kahden kuljettajan kanssa. Eli tää on vika viikko koululla, joka tuntuu aika hurjalta. Ens viikolla alkaa koeviikko ja ensi viikon torstaina eli mun vikana päivänä tullaan tänne vielä ”kevätjuhlaan”, jolloin lapset esittää lauluja ja tansseja vanhemmilleen. Se on varmasti hauska päivä. Nyt taas liikuntatunnille eli palataan taas. 🙂
PS. Kerroin joskus aikaisemmin blogissani tarinaa ugandalaisista miehistä joita ei ole ympärileikattu. No viikonloppuna mä sitten näin meidän talon lähellä, kun kaksi nuorta miestä juoksi alasti kylää ympäri naama jauholla sotkettuna. Heidän ympärillä oli muita nuoria miehiä juoksemassa ja huutelemassa. Ja siitä jätkät sitten viedään ympärileikattavaksi. Jep! Näin voi käydä vain Ugandassa. Ja oon tavannu monta jätkää, joille on tehty näin. Kaverit ilmiantaa toisiaan ja näin ne siis joutuu pilkan kohteeksi. Se on vaan näiden kulttuuria, eikä paikallisille mitenkään outo juttu. o.O LOL
PPS. Puhuin Mintun kanssa, että pidän Afrikka luennon marraskuun vikalla viikolla Liikunnalla. Ilmottelen myöhemmin, mikä päivä. Yritän siihen mennessä lajitella kuvia ja videoita..
”Uganda, You don’t scare me anymore!”