Maailman toisella puolella!

Arkea ja elämää Ugandassa

Tässä hyvin pitkä teksti luettavaksi. Osa jutuista oli jo videossa ja osan olen jo kertonut. Tämä teksti oli menossa enemmänkin äitin koululle lapsille luettavaksi, millaista elämä täällä on. Tällä hetkellä oon takas Kampalassa ja vitutus tiessään. Tosin otettiin aurinkoa kokoaamupäivä ja paloin pikkasen (ei nahka ei tuu kuoriutuu) ja nyt oon auringonpistoksen kourissa kotona 38,3 asteen kuumeessa. Muut menee ulos, mutta luulen, että mulle eiliset tanssit olis ollu muutenkin riittävät. 😀 Ja pikkanen huoli on, että olis malaria, koska on vatsavaivojakin, jotka sopii taudinkuvaan. Mutta ootan tän illan, koska oloni on ihan ok.. Ja kaverimme Marty vie mut sairaalaan heti jos tarvii. 🙂 Eli ei syytä paniikkiin. Ja ei tää ei oo niin kehitysmaa, ettei Kmapalasta löytyis kunnon sairaaloita! Mutta tässä luettavaa, lue osa, kokonaan tai selaile vain läpi.. Liikaa tekstiä. 😀

Nansana Community primary school & High school

Ugandalaiset lapset menevät kouluun eri ikäisinä, riippuen täysin vanhemmista. Lapset aloittavat koulunsa ”Primary school” koulussa, joka on samanlainen kuin meidän päiväkoti ja alakoulu. Nuorimmat oppilaat ovat noin 4-vuotiaita. Ensimmäiset luokat (Primary 1,P2 ja P2) ovat ”babyclasses” eli pienten koululaisten luokkia, joita voisi verrata meidän päiväkoteihin ja kerhoihin. Sen jälkeen alkaa ns. oikea opiskelu ja näimä luokat ovat P4,P5,P6 ja P7. Primary 7 luokkalaisten täytyy läpäistä valtakunnalliset kokeet, jotta he voivat jatkaa ”High school” kouluihin, jotka ovat verrattavissa suomalaisiin yläkouluihin ja lukioihin. High schooleissa tunnit ovat organisoidumpia ja opiskelu muuttuu yhä raskaammaksi. High school luokkio on kuusi senior 1, S2, S3..,Senior 6, jonka jälkeen oppilaat valmistuvat. Tämän jälkeen he voivat jatkaa yliopistoihin. S4 vuoden jälkeen oppilaat voivat myös erikoistua joihinkin ammatteihin, kuten opettajaksi. Opettajaksi opiskellaan tämän jälkeen vain vuosi ja opettajan ammatti ei ole Ugandassa arvostettu ammatti.

Kouluissa käytetään koulupukuja. Ensimmäisillä kolmella luokalla on omat asut (kt. yllä punaruudulliset)  ja isommilla oppilailla P4-P7 on omat asunsa. Tytöillä on mekot kaikissa kouluissa ja pojilla shortsit ja kauluspaita. Osan oppilaiden vaatteet ovat rikki ja repsottavat, koska samaa pukua pidetään joka päivä. Oppilailla on myös koulukengät, mutta osalla oppilaista on omat kengät. Jos koulupuku on pesussa, niin silloin voi myös pitää omia vaatteita, mutta suurimmaksi osaksi oppilaat pitävät aina koulupukua. Reput ovat omat ja osalla oppilaista ei ole varaa reppuun, joten koulukirjat tuodaan muovilla päällystetyssä pahvilaatikossa. Mutta en ole huomannut tähän asti, että ketään kiusattaisiin, vaikka vaatteet repsottaisivat tai vaikka koulukirjat tuotaisiinkin pahvilaatikossa. kouluun. Lisäksi lähes kaikilla oppilailla on lyhyet hiukset, niin tytöillä kuin pojillakin. Lyhyet hiukset ovat hygienisemmat, koska mustaihoisten hiuslaatu on hyvin hyvin kihara ja sitä on vaikea kammata. Jos hiukset kasvattaisi pitkäksi, niistä tulisi iso afro, jota on vaikea pitää puhtaana varsinkin kuin vettä ei ole paljoakaan tarjolla. Osalla tytöistä ja naisista on letit, jotka on letitetty omaan hiusjuureen. Hiusten letittämiseen menee kuitenkin yhdeltä ihmiseltä yksi päivä ja ne pitää tehdä uudelleen joka kuukausi. Joten vain muutamalla tytöllä on letit koulussani. Joillakin harvoilla oppilailla olen nähnyt kellon kädessä. Mutta yleisesti ottaen oppilaat ovat köyhistä perheistä ja he harvoin kertovat omista perheistään mitään. Alakoulussa on noin 200 oppilasta, joista 40 asuu koululla. Osa heistä on orpoja ja osaa taas tulee kaukaa ja asuu siksi koululla. Koulu on siis osalle oppilaista ainut paikka ja heillä ei ole kotia minne mennä.

 

Tavallinen koulupäivä Ugandassa

Tavallinen koulupäivä Ugandassa poikkeaa paljon Suomalaisesta koulusta. Osa oppilaista on orpoja ja he asuvat kouluilla. Ugandassa on myös paljon sisäoppilaitoksia, joissa oppilaat myös asuvat. Ei siis ole epätavallista ”heittää” lapsia sisäoppilaitoksiin, kun he ovat vielä todella nuoria alakouluikäisiä.

 

Oppilaat, jotka asuvat alakouluilla heräävät kl0 4.30-5.00 ja yläkoululaiset heräävät joka klo 4.00. Itse nukuin pari yötä yläkoululla ja klo 4.00 olin hyvin valmis lähtemään takaisin Suomeen, jos en saisi nukkua lisää. Pienen hälinä hetken jälkeen on aikaa peseytyä ja pukeutua (30min), jonka jälkeen alkaa lukeminen. Oppilaat aloittavat lukemaan läksyjä aamulla ennen koulun alkua! Alakoulussa koulu alkaa 7.30 yleisellä aamunavauksella, joka muistuttaa Suomalaisten koulujen aamunavausta (puhetta, laulua ja vähän liikuntaa), tämän jälkeen luokilla on hetki aikaa höpinälle ja opetus alkaa 8.30. Yläkoulun/Lukion oppilaat taas aloittavat tuntinsa tasan klo 7.20. Tunnit kestävät 40min, mutta tuntien välissä ei ole välitunteja vaan tunnit pidetään putkeen. Ensimmäinen tauko on aamupalatauko, joka on klo 10.30–11.30 ja lukiolla 11–11.30. Aamupalaksi on joko koulun tarjoamaa mannamuuroa muistuttavaa puuroa tai sitten oppilaat voivat ostaa uppopaistettuja riisipalloja tai ”casava”jauhoista (en tiedä mikä se on suomeksi) tehtyjä uppopaistettuja lastuja. Kaikki ruoka on yleisesti paistettua, keitettyä ja uppopaistettua, koska se tappaa bakteerit. Ja joka päivä ruokavalikoima on sama.

 

Aamupalatauon jälkeen on vuorossa lisää opiskelua. Tavallisia oppiaineita SST (social studies; historia, maantieto ja yhteiskuntaoppi), Matikka, Science (biologia, terveystieto, fysikka ja kemia), Paikalliset kielet, Englanti, Arts and Grafts (ei tosin Nansanassa, koska ei ole varaa tarvikkeisiin), MDD (music, dance and drama, mutta ei Nansanassa, koska opettajaan ei ole varaa), Library lessons ja Physical Education (muttei Nansanassa, koska ei ole päteviä opettajia). Opiskelun jälkeen on luvassa toinen tauko, eli lounastauko klo 13.10–14.10. Joka päivä lounaaksi on aina ja iankaikkisesti kaikissa Ugandalaisissa kouluissa posh and peans eli maissista tehtyä riisiä muistuttavaa valkoista puuroa ja jauhomössöä muistuttavaa lisuketta ja papuja vedessä keitettynä. Ruoka valmistetaan suurissa padoissa ja oppilailla on omat lautaset/ämpärit/eväsrasiat, johon ruoka laitetaan. Ruoka syödään sormin. Yritän aina muistuttaa käsien pesusta, mutta kaivossa ei aina ole vettä käsien pesua varten, vaikka nyt on sadekausi. Olen varma, että ruoassani on välillä mukana vähän hiekkaa. Kattiloita ei putsata ruoan jälkeen kovinkaan hyvin, joten viimeisenä ei kannata mennä hakemaan ruokaa. Ja on ehkä parempi, ettei katso turhan tarkkaan, missä tai miten ruoka on tehty. Ruokalaa ei ole ja ruoka valmistetaan peltisessä katoksessa nuotion päällä. Kattila on yli puoli metriä leveä iso pata.

Lounastauon jälkeen on aika taito- ja taideaineille sekä lukemiselle ja kotiläksyille. Näitä aineita ei meidän koulussamme kuitenkaan opeteta, koska ne on liian kalliita järjestää. Me olemme nyt kahden muun vapaaehtoisen kanssa opettaneet näitä aineita ja lisäksi ATK-tunteja. Koulu on saanut amerikkalaiselta lääkäriltä lahjoituksena kymmenen uutta läppäriä, joita lähes kukaan koulussa ei osaa käyttää. Ainoastaan kaksi opettajaa osaa käyttää tietokonetta ja heillä ei riitä aikaa opettaa näitä tunteja, koska on niin paljon muitakin aineita opetettavana. Vanhimmat lapset (P4, P5 ja P6) ovat opetelleet Word ja Paint ohjelmien käyttöä, mutta he ovat vielä melko kömpelöitä koneiden kanssa. Olemme myös pitäneet yläkoulu/lukiolaisille ATK-tunteja. Täällä, kun on tarkoitus opetella KOLME vuotta pelkkää tietokoneiden teoriaa ennen käytäntöä. Yläkoulun/lukion oppilaat siis tietävät enemmän teoriassa koneista, kun minä ja heillä ei ole mitään käsitystä mikä on tietokone.

 

Lounastauon jälkeen nuorimmat oppilaat eli ”babyclasses” lopettavat päivänsä noin klo 14, mutta vanhemmat oppilaat jatkavat tunteja klo 16 asti. Usein kuitenkin koulusta poistuminen ei tapahdu kiireessä (niin kun ei yleensä mikään Afrikassa), vaan oppilaat valuvat vähitellen koteihinsa. Ja oppilaat, jotka asuvat koululla jäävät tietenkin koululle. Tietyillä luokilla on valtakunnallisia kokeita, joihin valmistaudutaan kunnolla, joka siis tarkoittaa extra iltatunteja. Iltatunnit ovat klo 19-21, joten täällä opiskellaan paljon.Tällä lukukaudella (ennen pidempää lomaa) alakoulun P4 ja P7 luokilla on valtakunnalliset kokeet. Jos koetta ei läpäise, oppilaat jäävät luokalle. Kokeet tehdään isoilla kouluilla ja pienemmät koulut joutuvat maksamaan osallistumismaksun. Ugandassa on suuri häpeä jäädä luokalle ja kokeisiin valmistaudutaan huolella. Myös lukiolaisista osalla luokista on valtakunnalliset kokeet tällä lukukaudella ja osalla taas seuraavalla helmikuussa alkavalla lukukaudella. Kuulin, perustelun tähän älyttömään opiskelumäärään perjantaina. Kuulemma opetussuunnitelmissa lukee, että koulupäivä on 7.30-16.30 (pienimmillä lyhyempi), mutta vanhemmat valittavat, jos koulupäivät ovat niin lyhyitä. Kuulemma koulu ei tee tarpeeksi lasten oppimisen eteen, mutta tämähän ei ole todellinen syy. Syyhän on se, että vanhemmat vain haluavat päässä eroon lapsistaan koko päiväksi.

Elämää Ugandassa ja koululla

Osa oppilaista asuu koululla. Tytöt asuvat omassa huoneessaan ja pojat omassaan. Noin 20 neliön huoneessa asuu 22 tyttöä. Oppilaat nukkuvat rautaisissa kerrossängyissä ja jokaisessa sängyssä nukkuu kaksi tyttöä. Yläasteella/lukiossa tilaa on enemmän ja jokaisella tytöllä on oma sänky. Nukuin viime yön tyttöjen dormissa yläkoululla/lukiossa, jossa meitä oli n. 30 tyttöä. Alakoululla tyttöjen dormissa asuu myös yksi koulunkeittäjä pienen noin 2-vuotiaan lapsen kanssa ja he kaikki elävät siellä sulaassa sovussa. Omaa rauhaa ei siis ole ja oppilaat ovat tottuneet jakamaan kaiken. Jokaisella tytöllä on oma rautainen matkalaukku/laatikko, jossa he säilyttävät omia henkilökohtaisia tavaroitaan ja vaatteitaan. Enempää omia tavaroita koululla asuvilla oppilailla ei ole.

 

Yläkoulun/lukion rakentaminen on aloitettu 2008 ja aluksi oppilaat asuivat teltoissa. Oppilaat ovat itse rakentaneet koulun ja sen rakentaminen on edelleen kesken. Kaikki oppilaat rakentavat koulua lomilla. Orvot alakoululaiset lapset tulevat myös yläkoululle rakentamaan koulua loma-aikoina, koska eihän heillä ole kotia minne mennä lomilla. Kaikki yläkoululaiset ovat myös velvoitettuja rakentamaan koulua joinakin lomaviikkoina. Aluksi oppilaat asuivat teltoissa, kunnes ensimmäinen osa koulusta saatiin valmiiksi. Koulua on rakennettu vähitellen ja nyt täällä on jo monta rakennusta. Koulu tarvitsee kuitenkin vielä uudet vessat, poikien dormit ja lisää luokkia. Koska yläkoulu vie kaiken rahan, ei alakoulun remontointiin tai materiaaleihin jää rahaa.

 

Lisäksi täällä on vielä kolmas yläkoulu, joka kuuluu samaan kouluyhtymään. En ole itse vielä päässyt käymään tällä koululla, mutta odotan innolla näkeväni sen. Koulu on kauempana Nansanasta, koska maa on aina halvempaa, mitä kauempana Kampalasta tai muista isoista kaupungeista ollaan. Tällä koululla on vain orpoja ja oppilaat asuvat edelleen teltoissa. Kuulemani mukaan loiset ovat yleisiä, koska hygieniasta ei pystytä pitämään niin hyvää huolta.

 

Minä ja kaksi muuta vapaaehtoista asumme alakoulun vieressä talossa, jossa on kolme makuuhuonetta. Me kolme jaamme makuuhuoneen, yhdessä makuuhuoneessa asuu rehtorin vaimo mama-Eva ja kolmannessa makuuhuoneessa nukkuu milloin ketäkin. Toisinaan saamme vanhimpia tyttöjä asumaan viereiseen huoneeseen ja toisinaan saamme vieraaksemme vanhempia oppilaita yläkoululta, jotka ovat syystä tai toisesta vierailemassa koulullamme. Talo on tehty tiilistä ja katto on pelkkää metallia. Talo muistuttaa suomalaista vanhanaikaista navettaa tai latoa. Mitään eristeitä ei seinissä tai katossa ole. Talomme väliseinät eivät ole rakennettu kattoon asti ja seinät eivät muutenkaan eristä mitään, joten aamuisin herää klo 5.00 siihen kun ensimmäiset heräävät ja tämän jälkeen alkaa ulkoa kuulua kukon kieuntaa tai lehmän ammuntaa. Yöunista ei siis ole tietoakaan. Nyt ymmärrän, mitä suomalainen hiljainen kulttuuri tarkoittaa. Afrikkalainen kulttuuri on kaikkea muuta kuin sitä.

 

Ugandalainen opettajakoulutus ja pedagogiikka (Opettajaystävilleni)

Ugandassa opettajan ammatti ei ole arvostettu ammatti. High schoolissa neljännen vuoden jälkeen (senior 4) oppilaat voivat erikoistua joihinkin ammatteihin. Tämä kuitenkin usein tarkoittaa, että oppilas ei ole tarpeeksi fiksu jatkamaan koulua ja päätyy siksi opettajaksi tai johonkin muuhun ammattiin. Opettajaksi erikoituminen kestää vain vuoden ja siksi opetuksen taso ei ole kovinkaan kummoinen tässä maassa. Toki maasta löytyy myös opettajia, joille opettaminen on sydämen asia ja jotka ovat myös hyviä opettamaan, mutta sitten on myös niitä toisenlaisia opettajia. Usein kävelen koululuokan ohi ja näen oppilaat vain kopioimassa taululta asioita. Ugandalaiset lapset osaavat siis kopioida taululta tekstiä ja toistaa kaiken kuin papukaija, mutta omaa ajttelua täällä ei kehitetä. Lapset lukevat aamuisin läksyjä, opiskelevat itsenäisesti yläkoululla/lukiossa, mutta kukaan ei opeta heitä ajattelemaan. Opettajilla ei siis ole yleisesti pedagogisia taitoja, vaan he ovat itse oppineet opettamaan. Erilaisiasta työtavoista ei ole tietoakaan. Oppilaat eivät osaa työskennellä pareittain tai pienissä ryhmissä, koska heitä ei ole opetettu sellaiseen. Opettajat myös keräävät jokaisen matikan tunnin vihot oppilailta ja tarkistavat heidän tunnilla suurimmaksi taululta kopioimat tehtävät. Oppilas saa vihkoonsa tuloksen, mutta huonoille tai hyville tuloksille ei tehdä mitään. Ja koska oppilaita ei ole opetettu ajattelemaan tai huolehtimaan omista opinnoistaan, ei tulos kerro heille mitään. Huonoille tuloksille opettajat eivät myöskään tee mitään, vaan he vain antavat oppilaille tuloksen. Erityisopettajia ei myöskään tässä maassa ole. Yläkoulussa/lukiossa ensimmäistä kertaa oppilailta aletaan kysyä kysymyksiä, mitä miksi ja milloin.

Kun saavuimme Nansanaan, ei alakoululta löytynyt kunnollista lukujärjestystä. Koulun rehtori- William on vanha ja hän ei ole kovinkaan järjestäytynyt. Vanha lukujärjestys oli entisten vapaaehtoisten tekemä, mutta sitä ei kuitenkaan noudatettu. Ensitöiksemme selailimme ugandalaisia opetussuunnitelmia ja teimme niiden pohjalta uuden lukujärjestyksen koululle. Se kyllä vei aikaa, mutta kyllä rehtorin kuuluisi pystyä sellainen tekemään. Teimme myös lukujärjestyksen jokaiselle opettajalle, jotta he tietäisivät, missä heidän pitää olla milloinkin. Lisäksi isosta lukujärjestyksestä näkee, kuka opettaa mitäkin, joten rehtori pystyy valvomaan, ovatko opettajat omilla tunneillaan. Opettajat olivat hyvin kiitollisia tästä järjestelystä ja pari ensimmäistä päivää menikin hyvin. Jo perjantaina lukujärjestys oli sekaisin ja opettajat olivat istumassa opettajan huoneessa, vaikka heillä oli tunteja. Ja rehtori ei tehnyt asialle mitään. Tämä turhautti meitä todella ja luovutimme tämän viikon suhteen ja lähdimme takaisin Kampalaan tyhjin käsin. Me hoidamme tällä hetkellä ATK-tunnit, liikunnan ja kuviksen. Toivottavasti loman jälkeen koululle tulee uusia harjoittelijoita, jotka jatkavat näiden oppiaineiden opettamista.

Liikunnan opettaminen on erityisen hankalaa. Tilana toimii koulun hiekkapiha, jota ympäröi koulun rakennukset ja osassa niistä on lasi ikkunat. Lisäksi tytöillä on hameet, joten kaikki pelaaminen ei onnistu. Mutta suurin ongelma on se, ettei lapsilla koskaan ole ollut liikuntatunteja. Lapset ei tiedä mikä on rivi, jono tai ympyrä. Helpoimminkin pelien ja leikkien selittämiseen menee tuhottomasti aikaa. Lisäksi oppilaat ovat melko kurittomia tunnilla kuin tunnilla. Oppilaat lyövät ja potkivat toisia ja se on vain osa tätä elämää.. Mutta itse en siedä katsoa sitä, joten minun tunneillani tästä seuraa jäähypenkkiä tai luokassa istumista. Kysyin opettajilta, mitä silloin tehdään ja vastaukseksi sain, että ota keppi mukaan ja uhkaa risulla, jos ei tavat parane. Tässä koulussa ei näkemäni mukaan ole risua käytetty, kuten muissa kouluissa, mutta ilmeisesti sillä kyllä uhkaillaan. Enkä itse pidä henkilökohtaisesti tästä tavasta. Mielestäni koululla pitäisi olla yhteiset pelisäännöt, joita niin opettajat kuin oppilaatkin kunnioittaisivat.

Yläkoululla/lukiossa näyttää onneksi hieman erilaiselta. Siellä asiat oli järjestyksessä ja toiminta kaikin puolin järjestäytyneempää. Opettajat näyttivät opettavan oppilaille asioita ja kyselevän kysymyksiä. Silti koulussa on aivan turhan paljon teoriaa. Kuvaamataidossa on enemmän teoriaa kuin käytäntöä, tietokoneita opiskellaan ensin kolme vuotta teoriassa ennen kuin edes oppilaat näkevät tietokonetta. Opetuksessa ei ole konkretiaa tai tietoakaan tutkivasta oppimisesta tai tekemällä oppimisesta. Tässä on ehkä se suurin ero, jonka vuoksi oppilaat eivät ole kovinkaan älykkäitä. Jos he opiskelevat aamulla noin 5.00–10.30, 11.00–13.00 ja iltapäivällä 14–17 ja illalla 19–21 ja tuloksia ei näy, niin jossain on vika. Toki he opiskelevat samoja asioita koulussa kuin mekin, mutta jos opiskelu on pelkkää ”apinointia” eli opettajan kertomien asioiden toistamista, ei kukaan opi ajattelemaan. Opetuskäsitys on siis hyvin behavioristinen kuin Suomessa ollaan siirrytty tästä eteenpäin ja oppiminen on enemmän konstruktivistista, jossa opettaja pyrkii enemmänkin ohjaamaan oppilaita ajattelemaan itse.

Suomalaisen ja ugandalaisen kulttuurin eroja

Suurimmat erot kulttuurien välillä ovat varmasti meteli ja yksityisyys. Täällä on ääntä ja melua joka paikassa ja kukaan ei koskaan ole yksin. Vaikka asuisi, missä niin meteli alkaa aamulla aikaisin. Täällä ei poliiseja soiteta paikalle, jos naapuri pitää liian kovaa meteliä. Laulua, musiikkia, huutoa ja muuta melua kuuluu joka puolella Ugandaa. Ihmisiä on myös niin paljon pienessä maassa, joten kadut ovat aina täynnä ihmisiä. Toisaalta olen ollut toistaiseksi Kampalan lähettyvillä, joka totta kai tarkoittaa, että ihmisiä on enemmän. Mutta talot ovat pieniä ja sekä lapset että aikuiset ovat tottuneet jakamaan huoneen muiden perheenjäsenten kanssa. Omaa rauhaa tai tilaa ei ole, eivätkä ihmiset täällä edes tarvitse sellaista, koska he eivät koskaan ole sellaista elämässään nähneet. Ihmiset osaavat myös jakaa siitä vähästä, mitä heillä on. On ihana nähdä, kun lapset jakavat eväitä toisilleen, eikä riitaa tavaroista tule koskaan. Esimerkiksi tänä aamuna kävin ”suihkussa” yläkoululla. Sain käteeni ämpärillisen vettä ja kannoin sen muiden tyttöjen kanssa ”suihkualueelle”. Peseydyimme viiden tytön kanssa kylkikyljessä, jos joltakin puuttui jotain, lainasi toinen toiselle sen. Minulta loppui vesi vähän kesken, koska piti pestä hiukset. Viereinen tyttö antoi oman loppu vetensä mulle, koska hän oli jo valmis. Taisin olla aika erikoinen näky tytöille suihkussa, valkoinen tyttö rusketusraitoineen ja pitkine hiuksineen. 😀

Hygienia ja vesi ovat myös tärkeitä asioita täällä ja niiden merkityksen käsittää paremmin. Täällä vesi kerätään kaivoihin sadevedestä. Suihkua varten saat ämpärillisen vettä ja sillä sun pitää pystyä peseytymään. Oppilaat ovat kuitenkin ihan mielestäni siistejä, eivätkä he haise pahalle. Nyt tosin on sadekausi, joten vettä on enemmän, kuin kuivina kausina. Juomavesi ja pesuvesi tulevat erikaivoista. Minä ostan edelleen veden kaupasta, ihan vain varmuuden vuoksi. Jos vesi on likaista, pitää se keittää ennen kuin sen voi juoda. Kynnet ja hiukset on myös pidettävä täällä lyhyinä, ettei bakteereita jäisi kynsien alle tai hiuksiin tulisi loisia.

Ruoka asiat taas ovat aivan päinvastoin kuin Suomessa. Salaattia täällä ei näe, koska sen peseminen olisi vaikeaa ja bakteerien riski liian suuri ja kukaan ei halua saada mahaansa sekaisin tässä maassa. Kaikki on siis keitettyä, paistettua tai uppopaistettua. Ruoassa on paljon rasvaa, vähän mausteita ja paljon hiilihydraatteja. Usein tarjolla on riisiä, maissista/kasavasta tai matokeista (ruokabanaani) tehtyjä erilaisia lisukkeita. Lihaa ja kanaa on tarjolla hyvin vähän. Annokset ovat suuria, mutta suurimmaksi osaksi ne koostuvat hiilihydraateista, salaattia ei ole ja lihaa vain pieni pala. Ei siis ihme, jos lapsilla on pömppö maha, vaikka he saisivatkin ruokaa tarpeeksi. Papuja on myös tarjolla joka paikassa ja kaiken kanssa. Kampalassa kaupasta saa mitä vain, mutta täällä pienessä kylässä kaupasta saa vain rajallisesti tavaroita. Nansanassa valikoima on vielä melko hyvä. Kaduilla myydään kaikkea, mutta ruoan kanssa täytyy olla varovainen. Suosikkimme ovat chapati eli maissijauhosta tehty lettua tai tortillaa muistuttava lätty ja rolexissa chapatin väliin laitetaan munakas ja koko paketti kieritetään rullalle. Näitä chapateja ja rolexeja myydään katugrilleissä ja niitä on ihan turvallista syödä. Salaatti kannattaa jättää tosin syömättä, jos sellaista meinataan tarjota. Lihaa en ehkä itse ostaisi kadulta, mutta kyllähän paikalliset niitäkin syövät, mutta se on kallista. Hedelmiä ei tähän aikaan vuodesta oikein ole, koska on sadekausi. Toki hedelmiä saa ympäri vuoden, mutta nyt ei ole sesonki aika ja hedelmät ovat kalliita. Tosin pienen etsinnän jälkeen löysimme kuin löysimme Nansanasta ananaksen, joka maksoi 1€ (3000shillinkiä), mutta paikallisille se on kallis hinta ananaksesta.

 

Yhteiskunta on täällä muuttumassa vähitellen ja Uganda näyttää varmasti hyvin erilaiselta 10 vuoden päästä. En kuitenkaan usko (enkä myöskään toivo), että tämä kulttuuri häviää. On heimoja, klaaneja ja kuningaskuntia ja tietysti myös köyhyyttä ja tauteja. Mutta tämä maa jaksaa aina myös yllättää. Aina, kun iskee koti-ikävä ja suuri ahdistus, niin aina tulee eteen jotain mahtavaa ja yllättävää, joka saa hymyn takaisin huulille. Eilen en ollut käynyt suihkussa kolmeen päivään, olin väsynyt ja nälkäinen ja aivan valmis lähtemään kotiin. Menin tyttöjen dormiin ja ihanat yläkoulun/lukion tytöt tulivat luokseni ja kertoivat, kuinka iloisia ovat, kun olen täällä ja että he haluavat laulaa minulle laulun. He olivat lisänneet loppuun säkeistön, joka kertoi musta. Tai kun ahdistaa, niin yhtäkkiä löydät alakoulun vanhimpia tyttöjä, jotka kertovat antaneen minulle lempinimen ”Guakala”, joka tarkoittaa rakkautta. Näytän kuulemma ihmiseltä, joka välittää lähimmäisistään. Tässä maassa mättää niin moni asia, mutta toisaalta taas ihmiset täällä ovat aivan ihania. Erityisesti lapset ovat niin innoissaan olemassa olostani täällä, että se on paras palkinto, jonka työstä täällä voi saada. Turha luulla, että täällä voisi muuttaa koko yhteiskunnan ajattelutavan yhdellä kertaa, mutta vähitellen. En toki halua muuttaa koko Afrikkaa, mutta moni asia täällä on hyvin vinksallaan. Joka toinen hetki vihaan tätä paikkaa ja sitten taas seuraavana hetkenä samalla rakastan tätä maata ja kulttuuria.

Do what you can, but keep it cool, no stress anymore!

 

 

Kommentoi

Nimi (vaadittu)

Sähköpostiosoite (vaadittu, ei näytetä)

Δ

Ei kommentteja.