Rock climbing rocks!
Hiphei ja hellurei..
Niin se vaan aika rientää, eikä oo tullu tänne päiviteltyä mitään aikoihin. Ja syyhän on ainoastaan se, että en pysty vaan pukemaan sanoiks mun vuorikiipeily viikkoa. Se oli vaan niin huikee! Upeet maisemat ja ihania ihmisiä ja niin monta hienoa hetkeä.. Olin reissun jälkeen jopa sanaton! 😀 Olen täällä ollut tosin jo useamman kerran sanaton. Siskonikin nauroi miulle, että ”taasko siulla on ollu huikee viikko? Eiks viime viikkokin ollu sellanen?” 😀 Mutta yritetään nyt kuitenkin jotain kertoa reissusta…
DAY ONE
3.9 Saturday
Aamu alkoi todella aikaisella herätyksellä klo 5.45.. Perus aamupuurot ja ei kun rinkka ja eväsreppu selkään ja matka kohti trammi pysäkkiä. Kaikkihan varmasti jo tietää, että julkinenliikenne täällä EI toimi! Otin aikaisemman trammin varmuuden vuoksi, mutta enköhän silti myöhästynyt junasta, koska se lähtikin sitten 3 minuttia etuajassa. Otin seuraavan junan Southern crossille, josta ajattelin napata suoran junan Meltoniin johon mun piti päästä. Missasin senkin, mutta onneksi löysin Binin, joka myös oli myöhässä 😀 Eihän siinä auttanut kun lähteä aamukahville ja odottaa 40 min seuraavaa junaa. Eipä tosin oltu ainoat, jotka oli myöhässä. Puolet porukasta oli myös myöhässä, joten NO WORRIES 😀
Henkilökohtaisten tavaroiden (makuupussit, alustat, kypärät, valjaat jne jne..) ja ryhmäkamojen (teltat, trangiat..) vuokraamisen jälkeen alkoi pakkausoperaatio. Kaikki kiipeilykamat ja muut yhteiset kamat (vesitonkat, teltta pressut..) sekä meidän omat kamat pienempään minibussiin ja traileriin ja opiskelijat toiseen minibussiin ja matkaan! Matka kohti Grampians National Parkia voi alkaa! 😉 Matkalla pysähdyttiin vielä kahville ja suklaakakuille ja täytettiin vesitonkat ja tietenkin käytiin viimeisen kerran kunnollisessa vessassa ja pestiin kädet saippualla. 😀
Saavuimme ”Summerday Valley” nimiseen paikkaan iltapäivästä ja kaikki oli odotti, että milloin päästään kiipeämään. Ensin tietenkin luvassa oli kiipeilytavaroiden purku autosta patikointia kiipeilypaikalle. Ensimmäisenä päivänä ei vielä päästy itse tekemään ankkurisysteemejä vaan katsottiin vaan, kun kolme opettajaamme teki kaiken työn. Kyllä sitä mietti pikkasen aluksi, että tuohon ankkurisysteemiinkö mun on luotettava?! Ankkurisysteemeistä voin kertoa vähän lisää myöhemmin, kun pääsimme itse tekemään niitä 🙂 Aluksi luvassa ei ollutkaan kiipeilyä vaan laskeutumista (abseiling) kalliolta alas. Jokaisen piti itse syöttää köyttä ja laskeutua alas ”omin voimin”. Tietenkin opettajat oli varmistamassa toisella köydellä, ettei kukaan pysty putoamaan maahan, jos ote vaikka pääsisi lipsumaan. 🙂 Pudotus oli ehkä vain 30m mutta kyllä se jännitti. Ei siinä tosin ollut aikaa jäädä miettimään liikaa! Ketään ei oikeastaan ehtinyt edes jännittämään kauheasti, kun sitä vaan mentiin! 😀 Edes Kara ei ehtinyt jännittämään, vaikka tyttö väitti pelkäävänsä korkeita paikkoja.
Ruokatauko
Laskeutumisen jälkeen luvassa oli kiipeilyä, solmuja ja varmistamista. Opeteltiin ”kahdeksikko”-solmu joka tuli kyllä tutuksi kaikille viikon aikana. 😀 Tätä solmua sai vääntää joka päivä useita kertoja, erilaisin variaation! Opettajat valmistelivat viisi eri tasoista lyhyempää kiipeily kohtaa, jossa pääsimme vihdoin kokeilemaan taitojamme. Pitihän sitä kiivetä kaikki paikat läpi, kun innostusta löytyi. 🙂 Ja voimaakin vielä käsissä ja jaloissa riitti.
Ensimmäisenä päivänä tuli jo selväksi, että kiipeilyn kaikki alkuvalmistelut vievät aikaa! Ryhmän kasaan saaminen, kiipeilypaikkojen valmistelu ja ankkurisysteemien rakentaminen vie aikaa. Lisäksi päivä kuluu todella nopeasti, vaikka ei tekisi kun muutaman kiipeilyn, koska tekemistä on kokoajan. Varmistajia tarvitaan aina kaksi per yksi kiipeilijä, joten koko päivä menee köyden jommassakummassa päässä. 😀 Ja höpöttelylle ja auringonotolle on todella aikaa. Syöminen tosin varmistaessa ei oikein onnistu, joten lounastaukoa sai välillä odottaa…
Kiipeilyn jälkeen patikoitiin takaisin bussille ja ajoimme ensimmäiselle leiripaikalle, joka oli ihan Summerday valleyn vieressä. Leirin rakentaminen alkoi yhteisvessan kaivamisella, polttopuiden kantamisella ja ryhmäteltan kasaamisella. Mun ryhmä teki vessan eli kaivettiin kuoppa maahan ja merkittiin polku vessaan heijastimilla. 😀 Vessa toimi siis niin, että lapio oli merkityllä paikalla ja jos lapiota ei näkynyt niin silloin joku on jo vessassa. Vessa oli siis noin 50m-100m päässä leiristä puskan takana ja omat jätökset sitten peitettiin maalla. Onpahan nyt tämäkin elämys koettu! Pitää kai vielä tutustua ”Shitting in the bushes”- kirjaan, niin osaan sitten opettaa asian lapsille opettajana! 😀 Leirin pystyttämisen jälkeen sitten omat teltat pystyyn pimeässä ja sitten lounaan valmistukseen. Mun telttakaverina oli aivan ihana jenkki tyttö Allison <3 Päätimme Binin kanssa, että me ollaan oltu jo ihan tarpeeks yhdessä, joten Bini jakoi teltan Meganin kanssa. Ja lisäksi ehkä päädyttiin tähän ratkaisuun myös siksi, että Allison ei ehkä olis selvitynyt Meganin kanssa leirillä 😀 Voisin kirjottaa kirjan Meganin huikeista tarinoista! 😀 Se on vaan niin ihana ja hupsu tyttö! 🙂
DAY TWO
4.9 Sunday
Ensimmäinen aamu valkeni varhain.. Hyvin varhain, kuten kaikki muutkin aamut leirillä. Herätys oli 7-7.30. Ensimmäisenä yönä ei vielä ihan nukuttanut yhtä hyvin kuin loppu viikosta, mutta ei ainakaan ollut kylmä, kiitos koulun untuva makuupussin! 🙂 Vaikka olenkin aamuihminen, niin jo ensimmäisenä aamuna huomasin, että puuron keittoon ja lounaseväiden laittoon menee aamulla melko kauan aikaa. Puuro oli kyllä hyvä valinta matkaan mukaan, vaikka tiskaaminen aamulla olikin ärsyttävää. Suomesta tuli ohjeet ennen lähtöä, että puuroa on hyvä ottaa mukaa, koska aina siellä joltakin eväät loppuu, kuten kävi meidänkin leirillä. Loppu viikosta tein isomman annoksen puuroa, kun monella oli jo aamupalatarvikkeet loppu. Aamupalan ja tiskien jälkeen kiipeilykamat kasaan ja opiskelijat bussiin ja menoksi. Kaikkien piti olla lähtövalmiina klo 9.00 ja me pääsimme matkaan 9.30.. Melko hyvin ensimmäisenä aamuna 😀
Saavuimme samaan paikkaan kiipeilemään, jossa olimme edellisenäkin päivänä eli siis ”Sunnyday valley” nimiseen paikkaan. Yksi opettajamme Wain otti muutaman opiskelijan mukaansa ja he lähtivät rakentelemaan ankkurisysteemiä ”back wall” nimiselle kalliolle. Me muut lähdimme Michaelin ja Mickin mukaan laittamaan kalliolaskeutumispaikkaa valmiiksi. Päivä alkoi taas laskeutumisella joka oli tällä kertaa hieman korkeampi kuin eilen, mutta ei paljoa. Ajattelin, että tällä kertaa otan kyllä hanskan käteen, kun laskeudun, ettei köysi polta mun kättä… Kun oli laskeutunut ehkä pari metriä niin huomasin, että hanska olikin aika liukas ja ”humpsahdinkin” sitten alas hieman nopeammin kuin olin ajatellut.. 😀 Aluksi vähän säikähdin, että tällä vauhdilla rojahdan maahan saman tien, mutta todellisuudessa ei se vauhti ihan niin kova ollu! 🙂 Joka kerta se laskeutuminen otti mahanpohjasta, vaikka sitä tehtiinkin useamman kerran viikon aikana.
Laskeutumisen jälkeen vuorossa oli kiipeily ensin ”back wall” seinällä. Ensin vähän helpompia reittejä pari alle ja sitten pti kokeilla sitä liian vaikeaa seinää. Wain osasi todella manipuloida mua kokeilemaan kaikkea ylirajojen. 😀 En tosin päässyt vaikeinta seinää kun ehkä 2m kiivettyä vaikka kuinka taistelin! Sormenpäillä, ilman kunnollisia kuoppia jaloille, on todella raskasta roikkua! Varsinkin kun tekniikka ei vielä ole niin kovin hyvä. 🙂 Mutta opettajan vittumaiset kommentit ”Heti kun väsyttää niin joo kannattaa heti luovuttaa!” sai mut ainakin yrittämään kovemmin! 😀 Wain oli kyllä oikeesti hyvä tyyppi, vaikka sen huumorintaju olikin hyvin kieroutunut! 😀
Toinen päivä oli ihanan aurinkoinen ja kiipeiltiin t-paidat ja topit päällä koko päivä. Kaikki teki mitä halusi ja milloin kenenkin kanssa. Loppu päivästä osa meistä pääsi kiipeämään yhden hieman pidemmän seinän. Aikaisempina kertoina me kiivettiin ylös, kun varmistajat olivat alhaalla. Eli kiivetessä ei tunne pääsevänsä huipulle, koska ei pääse kiipeämään todella kallion päälle. Päivän päätteeksi kiipesin kuitenkin seinän, jossa varmistaja olikin ylhäällä ja kiipeäjä todella kiipeää kallion päälle. Tämä seinä oli juuri sopiva minulle ja jouduin antamaan kaikki voimani sitä kiivetessä eli olo huipulle päästyä oli upea! Kallion päällä sitten vain katseltiin maisemia ja odoteltiin, että muut halukkaat/kykenevät pääsevät ylös. Tämä seinä oli ehkä yksi parhaista kiipeilykokemuksistani viikon aikana. Mutta vain yksi niistä! 🙂
Aurinkoa, kiipeilyä ja chillailua!
Päivän päätteeksi Jenni, Bini, Joel ja Dominic kerivät kiipeilyköydet kasaan, kuten taisi olla monena muunakin päivänä. En tiedä onko se ikä vai mikä, mutta tuntui, että me neljä oltiin aina ne, jotka ensimmäisenä oli auttamassa. Minä ja Bini ehkä myös organisoimme muuta ryhmää pakkaamaan kamoja, kun muut aina odotti vain, että joku sanoo mitä tehdään.. 🙂 Mutta ei sillä niin väliä, koska kaikki kuitenkin teki, auttoi ja kantoi kamoja! Kamojen selvittelyiden jälkeen kaikki oli niin nälkäisiä, että leiriin päästyä kaikki ryntäsi suoraan etsimään trangioita ja päivällistarvikkeita. Meidän porukalla oli illalliseksi perunoita, tonnikalaa ja kastiketta.. NAM NAM.. 😀 Ei tosin pitkän päivän jälkeen ollut mitään väliä, mitä sitä söi, koska kaikki oli vaan niin nälkäisiä.
Illat meni todella nopeasti.! Oltiin yleensä leirissä takaisin joskus viiden kuuden aikoihin ja illallisen jälkeen kello olikin jo helposti puoli kahdeksan. Pimeä tulee joskus kuuden jälkeen, joten kaikkia väsytti jo ysin aikoihin. Illallisen jälkeen yleensä istuskeltiin nuotion ääressä ja höpöteltiin niitä näitä tai leikittiin jotain leirileikkejä. 🙂 Kun viettää päivät ulkona kiipeillessä niin kummasti se uni tuli silmään mullakin jo kympin aikoihin. Suurin osa meni nukkumaan jo ysin aikoihin, mutta muutamat aina valvoi johonkin puoleen yöhön. 🙂
DAY THREE
Monday 5.9
Maanataiaamu alkoi aamupalalla ja leirin kasaamisella. Perinteisesti puuronkeitto, tiskausta ja sitten alkoi teltan purkaminen ja omien ja hteisten kamojen kantminen autoon. Oltiin jo ihan aukataulussa tänä aamuna 😀
Ajomatka Grampians nationl parkiin, kaikki tarvittavat kiipeilykamat mukaan ja vaeltaminen vuorille alkoi. Ensin luvassa oli hieman opiskelua. Pääsimme siis pienryhmissä tekemään omia ankkurisysteemeitä. Mun, Karan ja Meganin systeemi oli todella luotettava, toisin kuin parin muun ryhmän, jotka ei ollut ihan kuunnelleet ohjeita. 😀 Kyllä sitä ihmetteli vieläkin. että niin pienten välineiden ja muutaman hassun solmun varaan sitä elämänsä laittaa. Mutta kai sitä pienillä vehkeillä tässä maailmassa toimeen tulee, jos ei muuta ole tarjolla. 😛
Aamun opiskeluosin jälkeen luvassa oli taas abseiling eli laskeutumista. Ja kyllä se edelleen otti mahanpohjasta. Tällä kertaa meidät tosin laskettiin alas ja saatiin vaan katsella maisemia. 🙂 Rakenneltiin ohjaajien kanssa 5-6 eri tasoista ja pituista kiipeilykohtaa ja vihdoin päästiin kiipeilemään. Tämäkin päivä oli lämmin ja pystyi kiipeilemään toppi päällä. Kummallista kyllä, koska joka päiväksi oli luvattu vesisadetta koko viikon ajan. 🙂 Välillä kyllä satoikin, mutta oltiin aina leirissä jo, joten se ei haitannut.. Tosin kaikki ei olleet ihan niin onnekkaita.
Kolmas päivä ei ollut mitenkään mulle mieleen painuva, koska mun mielestä kiipeilyt oli liian lyhyitä. Osa oli kyllä ihan haastavia ja en edes pystynyt vaikeimpia seiniä kiipeämään, mutta jotenkin tavallinen ylös kiipeäminen ja alas laskeutuminen oli mun mielestä vähän tylsää.. Tai ehkä ne oli vaan liian lyhyitä..
Kiipeilyiden jälkeen lähdettiin uuteen leiripaikkaan, jossa vietettiinkin 3 seuraavaa yötä ja telttoja ei tarvinnut pakata joka aamu. Uusi leiripaikkamme oli Arapiles nimisessä kansallispuistossa ja hyvä puoli tässä oli, että aamulla ei tarvinnut lähteä ajelemaan mihinkään, koska vuoria riitti leirintäalueen vieressä. Tämä uusi leirintäalueemme oli siis oikea leirintäalue, jossa oli muitakin ihmisiä (huutavia kakaroita ja kirkuvia teinejä). Vessat siis löytyi, mutta suihkuja ei eli suihkuun ei päästy edelleenkään. Vesi oli myös juomakelvotonta eli edelleen piti kantaa vesisäiliöt mukana medän leiripaikalle.
Arapiles.. Tai pieni osa siitä
Onneksi saimme oman rauhallisen telttapaikan meidän ryhmälle, eikä tarvinut olla yllä mainittujen muiden ihmisten kanssa ihan vierekkäin, joten ei muista ihmisistä ollut kovin paljon harmia. Lisäksi kiipeiltiin vaikeampia seiniä, niin päivälläkään ei nähty oikeastaan muita. 🙂