19.11.2014 I don’t want to come home anymore!
Voi Uganda Uganda Uganda. Ensin tuli kulttuurishokki, sitten vähän huonoa onnea, jota seurasi paljon hyvää ja lopulta täältä ei haluakaan lähteä! Mutta työt valitettavasti odottaa Suomessa. Mutta täytyy sanoa, että nyt olo on todella sekava. Haikea, sekava (sekä Suomen elämänmuutoksen takia että Ugandan takia), odottava ja en tiedä miten kuvailla olotilaani. Tämä maa on kyllä näyttänyt parhaat puolensa ja toisaalta myös niitä huonoja puoliaan. Mulla on niin paljon hulluja tarinoita kerrottavana, että en tiedä miten selviän Suomeen paluusta. Oletettavasti alkuun en kykene sanomaan mitään ja lopulta puhun 24/7 kuten ennenkin. 😀
Mutta aloitetaan viimeisestä kouluviikosta Nansanassa. Kuten aiemmin kerroin, niin homma alkoi toimia koululla. Edelleen tosin rehtori oli aika ajoin hyvin pihalla ja unohti kertoa meille, jos joku asia oli muuttunut. Tuntui, että välillä pelataan rikkinäistä puhelinta, kun minulle, Reginalle ja Marielalle kerrottiin aina eri informaatiota päivän kulusta. Mutta sitten vaan toimistoon taas ja me päätettiin kenen tunti me otetaan ja kuka vetää minkäkin luokan tunnin. Keskiviikkona Nansanaan tuli vielä yksi tyttö lisää, ranskalainen Lea. Alkuun tämä tuotti mulle suuren vitutuksen, koska tytöt alkoi puhua ranskaa, koska Lean englanti ei ensimmäisinä päivinä ihan vielä taipunut. Mutta jo parin päivän jälkeen kaikki puhui taas enkkua. Viikon aikana pidin tavalliseen tapaan liikuntaa, musiikkia, kuvista, draamaa ja lukutunteja. Koko viikko oli täynnä laulua ja tanssia, koska ”vanhempainpäivä” on tulossa. Lapset esittävät tänä päivänä vanhemmille esityksiä ja käyvät jonkinlaisilla oppitunneilla ja vanhemmat pääsevät seuraamaan, mitä koulussa tapahtuu. Tämä päivä on mun viimeisenä päivänä eli 20.11, jolloin mennään takaisin Nansanaan katsomaan esityksiä ja sanomaan heipat lapsille. Yritän olla itkemättä! Mutta siis iltapäivätunnit oli varattu suurimmaksiosaksi näytelmien, laulujen ja tanssien harjoitteluun ja tämähän sopi minulle. Pääsin osallistumaan lasten kanssa tanssiharjoituksiin ja hypin ja pompin innoissani 2h iltapäivisin. En mä ihan afrikkalaisten lasten tasoinen tanssija ole, mutta vähitellen sitä oppii jopa twerkkaamaan (onnistuu vain toisinaan). 😀 Mutta hitto kun pitää lähteä just kun alkoi olee hauskaa. 🙂 Toisaalta kiva lopettaa, kun vielä on kivaa!
Viimeinen viikko Nansanassa vierähti todella nopeasti. Ja me lähdettiinkin kotiin jo torstai-iltana, koska meidän piti valmistautua sunnuntain safari matkalle. Eli todellisuus oli, että halusimme Kampalaan shoppailemaan, tapaamaan Martya (ja mahdollisesti jotain muitakin miehiä) ja katsomaan live-bändiä. Että en mä ihan äiti-Teresan tasolle yllä. Vietän siis täällä myös tätä tavallista elämää viikonloppuisin, johon kuuluu tavallista elämää. Perjantaina pääsin vihdoin ja viimein shoppailemaan Martyn kanssa. Mentiin downtown eli alakaupungin ostarille, joka sanan kaikessa merkityksessä on todella alakaupunkia. Eli ei mikään Suomen tasoinen ostoskeskus, vaikka sellaisia kyllä täältä löytyy myös. Sain ostettua itselleni vihdoin Ugandan jalispaidan, jota KAIKKI pitää täällä. Joka toisella vastaantulijalla (erityisesti miehellä) on Uganda t-paita. Ja mun oli saatava omani, koska olin menossa katsomaan lauantain jalismatsia. Mutta siis shoppailin kenkiä, pari mekkoa ja t-paidan ajassa yksi tunti.. 😀 Melko hyvä saavutus, mutta enempää ei ollut aikaa. Ja tuliaiset on vielä täysin ostamatta. 😀 Ainiin ja poliisi pysäytti meidät ja olisi antanut 100 000 shillingin sakon, mutta nyt todella näin sitten sen korruption, mitä täällä maassa on. Poliisi odottaa kuljettajan vastausta, aikooko se lahjoa poliisin vai maksaa virallisen sakon. Tässä tapauksessa kuljettaja päätti lahjoa poliisin ja maksoi 20 000 shillingiä (eli n. 7€) virallisen sakon sijaan. Näin se homma toimii täällä, kuten myös monessa muussa maassa! Perjantai-iltana käytiin vielä Skylounge (musungu)baarissa tanssimassa ja juomassa pari. Ei mitään sen ihmeellisempää..
Lauantaina koitti mun kauan odottama jalismatsi Uganda- Ghana. Peliin oli lähdettävä hyvissäajoin, koska 40 000 ihmistä, kun yrittää päässä samalle stadionille samaan aikaan, niin ei hyvä! Lähdin peliin muutaman etelä-Afrikkalaisen kaverini kanssa ja päätettiin lähteä hyvissäajoin. Uganda-paita päälle ja autoon. Säästyttiin ruuhkalta molempiin suuntiin mennessä, koska lähdettiin ajoissa sekä ennen peliä kuin myös sen jälkeen. Stadionille mahtui n. 40 000 ihmistä ja paikalla oli reilut 30 000 ihmistä. Istuimia siellä ei ollut, vaan pelkästään betoni rappuset, joilla istuttiin. Peliä ennen oli kaikki esiintyjät yms. joten hyvin stadionilla viihtyi ennen peliä. Söin pelissä myös uppopaistettuja heinäsirkkoja. Nam. Maistui lähinnä kalalle, mutta oli ne hyviä. Itse peli ei onnut kovinkaan koskeatasoista, koska kumpikaan joukkueista ei ollut kovin kummoinen jaliksessa. Henkilökohtaisia taitoja kyllä löytyi (vaikkakin välillä mentiin aika riskirajoilla kikkailuissa), mutta pelikäsitys tai pelikuri on aivan outo käsite täällä. Tämähän on Uganda! Miten pelaajat nyt mistään pelikurista mitään tietäis, kun ei täällä ole muuallakaan sääntöjä. Mutta tunnelma katsomossa oli mahtava. Tuhannet wuwutselat soi ja huuto raikasi ja mekkala oli hurja. Kannustuslauluja ei tosin oikein ollut ainakaan sillä puolella katsomoa, missä me olimme. Mutta joka ikisellä katsojalla oli Uganda paita tai muuta kannatuskamaa päällään. Ja aina kun Ugandalla oli pallo, seurasi hirveä huuto. Uganda tekikin ekalla puoliajalla maalin ja Ghana ei tehnyt yhtään maalia hyvistä yrityksistä huolimatta. Lopputulos 1-0 ja Uganda on taas askeleen lähempänä Afrikan jalisliigaa, jossa se ei ole pelannut 70-luvun jälkeen. Kaupunki oli siis sekaisin pelin jälkeen. Joka paikassa wuwutselat soi ja koska mullakin oli Uganda paita, niin monet kysyi kadulla, olinko katsomassa peliä. 🙂 Pelin jälkeen luvassa oli vain ruokaa, leffaa, bisseä ja pakkaamista Safaria varten. 🙂 Safarireissu onkin sitten ihan oma lukunsa. Nyt keskiviikkoa aamuna lähden pesemään pyykkejäni ja valmistautumaan johonkin yllätykseen.. 😀
PS. Luulen, että pääsin eroon luteista. Jalat on edelleen täynnä viime viikolla tulleita paukamia, mutta en ole saanut lisää puremia. Joten ehkä se viime viikkoinen kamojen myrkyttäminen toimikin. 🙂 Huh. Sisko meinasi jo antaa porttikiellon kämppäänsä, mutta olen ihan kunnossa.! Muitakaan eliöitä en onneksi ole nähnyt Nansanan jälkeen, mikä on erittäin hyvä asia.